Mikä se sellainen autovalmistaja on, jolle ei raha kelpaa? Tällaisen kirjeen Ford lähettää asiakkaille, joilta se kieltää superautonsa ostamisen

Ford GT on Auto 2018 -näyttelyn helmi 1:23
Suomen ainoa Ford GT oli Auto 2018 -näyttelyn helmi.

Ford GT on auto, jota ei osteta marssimalla kauppaan ja lyömällä rahat tiskiin. Auton omistajaksi haluavien on ensin osoitettava olevansa auton arvoisia – ja suurin osa hakijoista ei ole.

Ford GT -superautoa oli alun perin määrä valmistaa vain 500 kappaletta. Pian kävi kuitenkin selväksi, että asiakkaita, jotka olivat valmiit pistämään likoon auton hintalapussa seisovat 500 000 dollaria, olikin niin paljon, että valmistaja katsoi parhaaksi nostaa tuotantomäärää ensin tuhanteen ja sittemmin vielä 1 350 autoon.

Ford ei ole kuitenkaan halunnut myydä autojaan nopeat syövät hitaat -periaatteella, vaan auton kokoelmiinsa haluavat kroisokset ovat joutuneet anomaan lupaa auton ostamiseen. Ensimmäiset 500 autoa toivat Fordille yli 7 000 hakemusta.

Vahvoilla ovat ne hakijat, joiden kokoelmista löytyy esimerkiksi varhaisemman sukupolven Ford GT. Hyötyä on myös siitä, jos henkilö on jonkinlainen vaikuttaja sosiaalisessa mediassa ja tavoittaa satoja tuhansia tai jopa miljoonia ihmisiä.

Sitten on kuitenkin se porukka, jota Ford ei syystä tai toisesta ole kelpuuttanut GT:n ostajaksi. Yhdysvaltalainen autosivusto Jalopnik sai käsiinsä erään lukijan isälle lähetetyn kirjeen, jossa kerrotaan, ettei hänen hakemustaan puolen miljoonan dollarin auton ostamiseksi ole hyväksytty.

Alla vapaa suomennos.

Hyvä Phil,

kiitos kiinnostuksestasi Ford GT:tä kohtaan.

Valitettavasti auton kysyntä on ylittänyt hyvin rajallisen tuotantokapasiteettimme, emmekä pysty täyttämään toiveitasi.

Kiitos vielä intohimostasi Fordia ja Ford GT:tä kohtaan.

Terveisin,

Ford GT -tiimi

Fordin toimintatavassa ei ole superautojen maailmassa mitään ennenkuulumatonta, mutta on se joka tapauksessa mielenkiintoista, että joku kieltäytyy puolesta miljoonasta dollarista.

Lähde: Jalopnik

Lue myös:

    Uusimmat