Hyundai ei aio rakentaa omaa WRC27-autoa, kun rallin MM-sarja siirtyy uudelle tekniselle aikakaudelle vuonna 2027. Asian vahvistaa Dirtfish-sivustolle Hyundai Motorsportin nokkamies Cyril Abiteboul.
Hyundai on vahvistanut olevansa vielä ensi vuonna mukana, kun edessä on nykyisten Rally1-autojen viimeinen vuosi. Kaudelle 2027 MM-sarjassa siirrytään täysin uusiin WRC27-autoihin, joiden suorituskyky on asettumassa nykyisten Rally1- ja Rally2-autojen välille.
Abiteboulin mukaan Hyundai ei ole rakentamassa uutta WRC27-autoa. On kuitenkin mahdollista, että Hyundain tehdastiimi alkaa ajattaa tuolloin Rally2-autoa, jonka kehitystyö lopetettiin viime vuoden lopussa.
– Valitettavasti vuoden 2027 juna on jo lähtenyt asemalta. Se, että olisimme silloin mukana uusien sääntöjen mukaisilla autoilla, ei tule tapahtumaan. Se, mitä voi tapahtua, on, että olemme monien muiden autonvalmistajien tavoin mukana Rally2-autolla, Abiteboul sanoi.
WRC27-autojen pohja on nykyisissä Rally2-autoissa. Vuodesta 2027 alkaen WRC27- ja Rally2-autot kilpailevat samassa luokassa ja molemmilla on mahdollisuus tavoitella voittoja ja maailmanmestaruuksia.
– En henkilökohtaisesti ymmärrä, miten uusien autojen ja muiden autojen kesken toimitaan. Ajetaanko MM-sarjaa vastedes vain yhden valmistajan kalustolla, vai onko tulossa jonkinlainen luokkien suorituskykyä tasoittava kaava?

