Migreeniin hoitoon uusi, jopa lääkkeiden veroinen apu? Tutkimuksesta rohkaisevia tuloksia

Migreenin oireita voidaan tuoreen tutkimuksen mukaan lievittää käsivarteen pujotettavalla sähköstimulaattoripannalla. Laite toimii estämällä kipusignaalien pääsyä aivoihin.

Sähköstimulaatiota on tutkittu migreenihoidoissa aiemminkin, mutta menetelmät ovat soveltuneet lähinnä laboratorio-oloihin.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin kumipantaan asennetun sähköstimulaattorin tehoa 71 migreenipotilaalla. Potilaita kehotettiin laittamaan laite päälle heti migreenioireiden alkaessa ja pitämään se päällä 20 minuutin ajan.

Potilaat eivät olleet käyttäneet migreenilääkkeitä kahteen kuukauteen. Potilaat satunnaistettiin joko varsinaiseen hoitoryhmään tai verrokkiryhmään, jossa stimulaatio säädettiin hyvin alhaiselle tasolle.

Sähköstimulaatiota saaneista potilaista 64 prosenttia koki oireidensa lievittyvän huomattavasti. Voimakkaimmalla asetuksella hoitoa saaneista joka kolmas kertoi migreenioireiden lievittyneen kokonaan. Myös lumestimulaatioita saaneet kokivat oireidensa vähentyneen, mutta vaikutus oli huomattavasti vähäisempi kuin varsinaisessa hoitoryhmässä.

Jos tulokset varmistuvat lisätutkimuksissa, sähköstimulaatiosta voi olla jopa lääkehoitojen veroinen apu migreenin hoidossa. Stimulaatio ei aiheuta kipua.

Migreeniä sairastaa noin 5 prosenttia miehistä ja 15 prosenttia naisista.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Migreeni on kiusallinen vaiva

Miten migreeni syntyy? Voiko siihen vaikuttaa elintavoilla? Miten migreeni erotetaan aivoverenkiertohäiriöstä? Neurologi Ville Artto puhui aiheesta Studio55.fi-ohjelmassa.

Migreeni on kiusallinen vaiva 25:48

Lue myös:

    Uusimmat