Malediiveilla kadonneet sukeltajat on löydetty.
Malediivien hallitus kertoi, että kadoksissa olleiden neljän italialaisen sukeltajan ruumiit paikallistettiin maanantaina tehdyssä etsinnässä.
Etsintäoperaatiota vedenalaisessa luolassa on kuvailtu erittäin vaativaksi. Siinä oli mukana kolme kokenutta suomalaissukeltajaa, jotka kuuluvat kansainväliseen sukellus- ja turvallisuusryhmä Divers Alert Networkiin (DAN).
Suomalaiset onnistuivat
MTV Uutiset tavoitti DAN Europen tiedottajan Cristian Pellegrinin vain hetki sen jälkeen, kun suomalaissukeltajat olivat nousseet pinnalle. Pellegrini kehuu suomalaissukeltajien työtä.
– He onnistuivat siinä, mikä ei ole ollut mahdollista aikaisempina päivinä, Pellegrini kertoi MTV Uutisille maanantaina päivällä.
Sukellus kesti noin kolme tuntia. Sen aikana sukeltajat paitsi löysivät kadonneiden ruumiit, myös tutkivat maanalaista luolastoa ja keräsivät tärkeää tietoa operaation seuraavien vaiheiden suunnitteluun.
– Seuraavilla sukelluksilla, toivottavasti jo huomenna, he aloittavat operaation ruumiiden tuomiseksi takaisin pinnalle, Pellegrini kommentoi MTV:lle.
Kaikkiaan viisi italialaista menehtyi sukellusonnettomuudessa Malediiveillä viime viikon torstaina. Yksi heistä löytyi jo samana päivänä.
Lauantaina myös yksi ruumiita etsinyt pelastussukeltaja kuoli.


