Espanjalainen Jorge Martin on viimeisin Katalonian radalla onnettomuudessa loukkaantunut MotoGP-kuljettaja.
Martin vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon maanantaina ajetuista testeistä. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä testisession puolivälissä, kun Martin ajoi rajusti ulos Katalonian radan seitsemännessä mutkassa.
Aprilia-tiimin mukaan Martin valitteli vasemman kätensä kyynärpäätä ja oikeaa jalkaansa. Alustavien tietojen mukaan kuljettaja on kuitenkin todennäköisesti selvinnyt ilman luiden murtumisia.
Lue myös: MotoGP-tähdellä murtuma niskassa – toisesta kolarista pelottavaa kuvamateriaalia
Silminnäkijät kertoivat Motorsport.comille, että kuski oli koko ajan tajuissaan onnettomuuden jälkeen ja liikutteli raajojaan. Hoitohenkilöstö asetti hänelle kuitenkin niskatuen ennen ambulanssiin siirtämistä.
Vuoden 2024 maailmanmestari Martin kaatui viikonloppuna Katalonian radalla peräti viidesti ja sai kertaalleen pahan osuman omasta moottoripyörästään.
Sunnuntain kisassa nähtiin kaksi vakavaa onnettomuutta, kun ensin Alex Marquez toimitettiin sairaalahoitoon paiskauduttuaan rajusti maahan peräänajotilanteessa. Marquezin alimmasta kaulanikamasta löytyi murtuma. Lisäksi hänen solisluunsa murtuma jouduttiin korjaamaan leikkauksella.
Uusintalähdön jälkeen ranskalainen Johann Zarco sai pahoja vammoja polveensa, kun hänen jalkansa juuttui joukkokolarissa kilpakumppanin pyörän väliin. LCR-tallin mukaan Zarco sai vammoja polvensa nivelsiteeseen ja sisäkierukkaan. Hänellä on myös pieni repeämä nilkassa.

