Miesten e-pilleristä lupaavia tutkimustuloksia

Nainen tankotanssii viimeisillään raskaana 0:58

Miesten ehkäisypilleristä on saatu rohkaisevia tutkimustuloksia, kertoo esimerkiksi Telegraph-sivusto. Kehitteillä oleva lääke oli testeissä tehokas ja turvallinen.

Katso yllä olevalta videolta viimeisillään raskaana olevan naisen huikea tankotanssiesitys.

Washingtonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että nyt kehitteillä oleva e-pilleri on tehokas ja turvallinen –  ainakin sen 28 päivän ajan, jona sitä nyt ensimmäisen kerran miehillä testattiin. Tuloksia pidetään merkittävänä askeleena eteenpäin.

Aiemmin ongelmana miesten e-pillerin kehittelyssä on ollut, että miesten elimistö on hajottanut lääkkeen sisältämät hormonit niin nopeasti, että lääkettä olisi pitänyt ottaa päivittäin yhden annoksen sijaan kaksi. Lisäksi vaarana on ollut saada maksatulehdus.

Hyvät tulokset antanut dimethandrolone undecanoate –niminen testilääke (DMAU) sisältää pitkäketjuisia rasvahappoja. Ne näyttäisivät hidastavan aineen hajoamista elimistössä niin paljon, että yksi annos päivässä riittää säilyttämään ehkäisytehon.

Toimii vain ruoan kanssa

Washingtonin yliopiston ja Harbor-UCLA-tutkimussairaalan tekemään tutkimukseen osallistui sata perustervettä 18–50-vuotiasta miestä. Testihenkilöille jaettiin joko 100, 200 tai 400 milligramman lääkeannos. Aine oli kapselin sisällä joko risiiniöljynä tai jauheena.

Jokaisessa annosryhmässä oli viisi koehenkilöä, jotka saivat sattumanvaraisesti valittuna pillerin ilman lääkeainetta. 12–15 miestä sai pillerin, jossa oli vaikuttavaa ainetta. Kaikki koehenkilöt söivät saamansa pillerin kerran päivässä ruoan kanssa 28 päivän ajan, koska vain ruoan kanssa pilleri tehoaa.

83 miestä söi kuurin loppuun. Jakson alussa ja lopussa heidän hormoni- ja kolesterolitasonsa tarkistettiin verikokeilla. 

Vain harvalla oireita

Tutkijat havaitsivat, että 400 milligramman annos laski merkittävästi testosteronin ja kahden muun sperman tuotantoon vaikuttavan hormonin määrää.

Tutkimuksen tekoon osallistuneen Washingtonin yliopiston lääketieteen professori Stephanie Pagen mukaan vain harva pienempiä annoksia nauttineista koehenkilöistä kertoi kärsivänsä testosteronin puutosoireista, vaikka hormonin määrä elimistössä pienentyikin.

Kaikkien lääkeainetta saaneiden paino nousi ja hyvän kolesterolin määrä elimistössä laski, mutta ei merkittävästi. Jokainen läpäisi testit, joissa tutkittiin maksan ja munuaisten kunto.

– Nämä lupaavat tulokset ovat ennenkuulumattomia miesten e-pillerin kehityksessä, totesi Page Endocrine-sivustolle.

Pagen mukaan myös kesken olevat pidemmän aikavälin tutkimukset antavat jo nyt viitteitä siitä, että uusi ehkäisyvalmiste todella pysäyttäisi sperman tuotannon.

Lue myös:

    Uusimmat