Miestä syytetään Oulun käräjäoikeudessa entisen työnantajansa tapon yrityksestä väkivaltaisessa tilanteessa, joka alkoi, kun vastaaja tunkeutui uhrinsa kotiin.
Syyttäjän mukaan vuonna 1944 syntynyt mies joutui hyökkäyksen kohteeksi kotonaan, kun entinen työtekijä saapui hänen asuntonsa ovelle.
Mies pääsi entisen työnantajan ovesta sisään ja alkoi heti lyödä häntä metallisella putkella päähän ja ylävartaloon sekä huitoa häntä leipäveitsellä.
Väkivalta jatkui eteisessä ulko-oven läheisyydessä, minkä jälkeen uhri perääntyi olohuoneeseen ja kaatui selälleen lattialle. Syyttäjän mukaan vastaaja seurasi perässä ja jatkoi väkivaltaa lyömällä lattialla maannutta miestä useita kertoja metalliputkella sekä käyttämällä veistä.
Uhri onnistui lopulta nousemaan ja pakenemaan ulos asunnosta, mutta vastaaja seurasi häntä.
Pihamaalla uhri kaatui uudelleen, minkä jälkeen väkivalta jatkui. Syyttäjän mukaan uhri ei enää tässä vaiheessa kyennyt puolustautumaan.
Väkivalta päättyi, kun uhri esitti kuollutta ja vastaaja poistui paikalta.
Laajoja vammoja
Uhrille aiheutui teossa vakavia vammoja, kuten laajoja ommeltavia haavoja ja ruhjevammoja pään alueelle, vammoja rintakehään, kaulaan, hartiaseutuun ja kylkeen sekä kallonsisäinen verenvuoto ja aivoruhje. Lisäksi hänellä todettiin puolustautumisvammoiksi sopivia ruhjeita sekä murtumia käsissä.
Syyttäjän mukaan päähän kohdistettu voimakas väkivalta oli hengenvaarallista. Kokonaisuutena syyttäjä katsoo teon osoittavan, että vastaaja pyrki surmaamaan uhrin tai ainakin piti tämän kuolemaa erittäin todennäköisenä seurauksena.
Syyttäjä vaatii vastaajalle teosta vähintään neljän vuoden vankeusrangaistusta.
Vastaaja kiistää tappotarkoituksen – vetoaa päihtymykseen
Vastaaja kiistää syytteen tapon yrityksestä. Hänen mukaansa väkivalta ei päättynyt sen vuoksi, että uhri olisi esittänyt kuollutta, vaan hän lopetti väkivallan oma-aloitteisesti.
Puolustuksen mukaan vastaaja tuli uhrin asunnon ovelle ja pääsi sisään, mutta hänen toimintakykynsä ja arviointikykynsä olivat heikentyneet merkittävästi alkoholin käytön seurauksena. Puolustuksen mukaan vastaaja oli tapahtumahetkellä siinä määrin päihtynyt, että hänen toimintansa ja tilannearvionsa olivat osittain tiedottomuutta lähestyvässä tilassa.
Vastaaja katsoo, ettei hänellä ollut selkeää ja johdonmukaista tappamistarkoitusta, eikä hän pitänyt uhrin kuolemaa todennäköisenä seurauksena.
