Mies kimpaantui erikoiskuljetuksen pysäytysmerkistä – maantieraivo toi mojovat sakot
Liikenneraivon valtaan joutunut mies kävi käsiksi erikoiskuljetuksen turvahenkilöön ja sai tästä tuntuvat sakot.
Tapaus sattui joulukuussa 2021. Tilanne sai alkunsa, kun erikoiskuljetusajoneuvo siirsi varoitusautot apunaan tuulivoimaloiden siipiä Raahessa sijaitsevalla tiellä.
Varoitusautoa kuljettanut uhri päätti pysäyttää kaksi vastaantulevaa autoa risteyksen kohdalle varmistaakseen erikoiskuljetuksen turvallisuuden. Hän väläytti näille kaukovaloja saadakseen ne hiljentämään vauhtia. Tehostaakseen viestiään hän näytti vielä liikenteenohjaajan led-valoilla varustettua pysäytysmerkkiä autonsa avoimesta ikkunasta.
Toinen autoista ajoi varoitusauton ohi ja peruutti pysäytyspaikalle, mutta toinen vaihtoikin omat kaukovalonsa päälle ja lähestyi sitten varoitusautoa suurella nopeudella. Vuonna 1978 syntynyt kuljettaja pysäytti autonsa viistosti varoitusauton eteen ja nousi ulos jättäen oven täysin auki. Sitten hän käveli päättäväisesti varoitusauton kuljettajan luokse.
Osapuolilla oli oikeudessa erilainen käsitys siitä, mitä tapahtui seuraavaksi.
Varoitusauton kuljettaja ja hänen todistajanaan toiminut työkaverinsa kertoivat, että tuomion saanut mies riuhtaisi pysäytysmerkin varoitusauton kuljettajan kädestä, jolloin kuljettaja venäytti olkapäänsä. Sitten mies ryhtyi tekemään pysäytysmerkillä lyöntiliikkeitä kuljettajaa kohti. Lisäksi hän tarttui ja riuhtoi tätä rinnuksista.
Turvavöissä ollut kuljettaja hälytti työkaverinsa apuun radiopuhelimellaan ja tämä puuttui tilanteeseen puhumalla. Tuomion saanut mies irrotti otteensa, heitti pysäytysmerkin maahan, palasi autolleen ja ajoi matkoihinsa.
Matka tyssäsi noin 100 metrin päähän muiden varoitusautojen tukkiessa tien. Paikalle soitettiin poliisit.
Välikohtauksen vuoksi liikenne tiellä oli tunnin verran poikki.
Oikeus: epäuskottava versio tapahtumista
Tuomion saaneen miehen oman kertomuksen mukaan hän sokaistui kaukovalojen välähdyksestä ja hän vastasi siihen omilla kaukovaloillaan. Hän oli sitä mieltä, että hän siirsi autonsa ainoaan turvalliseksi katsomaansa paikkaan eli varoitusauton eteen.
Sitten hän meni puhuttamaan varoitusauton kuljettajaa, joka ojensi pysäytysmerkin hänelle. Miehen mukaan kuljettaja ja tämän työkaveri yrittivät provosoida häntä rikkomaan sen.
Oulun käräjäoikeus ei uskonut miehen versiota tapahtumista, vaan piti sitä epäuskottavana. Varoitusauton kuljettajan kertomus taas oli oikeuden mukaan johdonmukainen, yksityiskohtainen ja pysyi keskeisiltä osiltaan muuttumattomana asian selvittelyn eri vaiheissa. Tätä tuki miehen työkaverin vastaava kertomus.
Rovaniemen hovioikeus päätti 12. huhtikuuta, ettei se ota asiaa käsittelyyn, joten Oulun käräjäoikeuden miehelle langettama tuomio jää pysyväksi.
Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, lievään pahoinpitelyyn ja lievään vahingontekoon. Rangaistukseksi se määräsi 30 päiväsakkoa, joista kertyy miehen tuloilla 990 euron summa.
Lisäksi mies velvoitetaan maksamaan yhteensä 1650 euron korvaukset kivusta ja särystä, rikkoutuneesta pysäytysmerkistä ja oikeudenkäyntikuluista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää