Mies joutui vankilaan puukotuksesta − tällaista on vaimon elämä
Lauran* aviomies Joonas* istuu vangittuna puukotuksesta. Alkusokista selvittyään Laura on valmis odottamaan miehensä vapautumista.
Lauran elämä ei ole mennyt helpoimman kautta. Sielunkumppani löytyi Joonaksesta, joka oli pyörinyt samoissa tuttavapiireissä jo pitkään. Pari rakastui ja meni naimisiin vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.
– Käytin itse huumeita, ja Joonas sanoi minulle, ettei hän aio olla kanssani, mikäli jatkan käyttämistä, Laura kertoo.
Kahden temperamenttisen luonteen yhteiselämä ei sujunut riidoitta, mutta yhteiset haaveet normaalista ja rauhallisesta elämästä saivat Lauran yrittämään tosissaan lopettamista.
Puukotus muutti kaiken
Eräänä talvi-iltana tapahtui jotain, mikä muutti pariskunnan tulevaisuuden.
Joonaksen kaveri tuli käymään ja alkoi ryypätä. Joonaskin otti muutaman oluen, mutta Laura pysytteli selvin päin.
– Näin heti, että kaveri oli vetänyt jotain muutakin kuin alkoholia. Hän alkoi kaadella viinoja ympäri asuntoa eikä suostunut poistumaan useista kehotuksista huolimatta. Huomasin, että tilanne alkoi kehittyä huonoon suuntaan.
– Yhdessä silmänräpäyksessä tajusin, että mieheni oli kuristusotteessa seinää vasten. Ainut asia hänen vapaassa kädessään oli veitsi.
Laura meni sokkiin.
– Näin kaverin kaulassa syvän pistohaavan, josta valui verta. Pian koko eteinen oli veressä vaatteitamme ja käsiämme myöten.
Poliisi ja ambulanssi saapuivat paikalle ja poliisit alkoivat kuulustella paikallaolijoita. Joonas oli piiloutunut peloissaan kellariin. Kun poliisit löysivät Joonaksen ja uhri kiidätettiin sairaalaan, joutui Laurakin lähtemään päivystykseen.
– Jotain napsahti päässäni ja aloin puhua sekavia. En tajunnut koko tilannetta, Laura kertaa.
Ikävä ei hellitä
Joonas odottaa nyt oikeudenkäyntiä vangittuna. Aviopari näkee toisiaan kerran viikossa puolen tunnin ajan. Lauralle odottaminen on raskasta. Kuukaudet tuntuvat vuosilta, ja ikävä on läsnä koko ajan.
Laura on kuitenkin huomannut tilanteessa jotain myönteistäkin. Joonaksesta on kuoriutunut kuin eri ihminen, kun alkoholi ei ole enää sumentamassa aivoja.
– Hän ajattelee aivan eri tavalla, kun alkoholi ei ole enää tappamassa sitä ihmistä, johon alun perinkin rakastuin. Olemme tajunneet toistemme arvon. Aion odottaa Joonasta, ja kun hän lopulta vapautuu, muutamme pois paikkakunnalta. Tahdomme elää normaalia elämää.
Laura toivookin, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota myös uhriin ja hänen läheisiinsä.
– Ihmiset ajattelevat aina ensimmäiseksi uhria ja hänen läheisiään, mutta olisi hyvä myös muistaa, ettei tilanne ole helppo tekijälle tai hänen läheisillekään.
*Nimet muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
Lataa lisää