Mies, etkö halua lapsia? Kadut myöhemmin

Selvityksen mukaan miehetkin katuvat, jos eivät hanki lapsia.

Selvityksen mukaan sekä miehet ja naiset kokevat lapsettomuuden kipeänä asiana, mutta lapsettomuuden vaikutukset ovat erilaisia sukupuolesta riippuen.

Keelen yliopistossa työskentelevä RobinHadley haastatteli selvitystä varten miehiä ja naisia. Osalla haastateltavista oli lapsia, osalla ei.

Selvityksessä havaittiin, että lapsettomat miehet yhdistävät kateuden, yksinäisyyden ja depression tunteet lapsettomuuteen. Vaikutukset ovat kauaskantoisia, sillä vanhemmat miehet tunsivat katumusta nähdessään ystäviensä tulevan isovanhemmiksi.

"Miehet kokevat enemmän vihaa"

Puolet haastatelluista miehistä tunsi olonsa eristetyksi lapsettomuuden seurauksena. Neljä kymmenestä miehestä tunsi masennusta. Naisista masennusta tunsi kolme kymmenestä.

Lapsettomat naiset puhuivat lapsettomuuden aiheuttamasta syyllisyyden tunteesta ja viittasivat biologiseen tarpeeseen hankkia lapsia. Miehet puhuivat naisia todennäköisemmin kulttuurin ja perheen odotuksista; kukaan heistä ei maininnut syyllisyyttä. Naiset myös halusivat miehiä todennäköisemmin toisen lapsen.

– Työni osoittaa, että tutkimuksen miehillä ja naisilla on samantasoinen kaipuu vanhemmuuteen. Miehet kokevat enemmän vihaa, depressiota, surua, kateutta ja eristyneisyyden tunnetta kuin naiset, Hadley kuvasi.

Selvitys esiteltiin British Sociological Associationissa.

Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Lähde: Telegraph

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat