Microsoftin toimitusjohtaja eläkkeelle vuoden sisällä

Ohjelmistoyhtiö Microsoftia vuodesta 2000 lähtien johtanut toimitusjohtaja Steve Ballmer jää eläkkeelle seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo.

Sijoittajat ottivat tiedon vastaan positiivisesti, sillä yhtiön kurssi lähti New Yorkin pörssissä kasvuun asian tultua ilmi.

Ennen Ballmerin eläkkeelle jäämistä yhtiö valitsee uuden toimitusjohtajan. Yhtiö kertoo hakevansa toimitusjohtajaa sekä organisaation sisältä että ulkopuolelta.

57-vuotias Ballmer kertoi lausunnossaan, että alun perin hän aikoi jäädä eläkkeelle keskellä yhtiön strategianmuutosta.

– Tarvitsemme toimitusjohtajan, joka pysyy yhtiössä pidemmän ajanjakson ajan uutta suuntaa varten.

Microsoft kertoi heinäkuussa, että se aikoo muuttua ohjelmistoyhtiöstä laite- ja palveluyhtiöksi ja muuttaa organisaatiotaan. Yhtiö aikoo toteuttaa organisaationsa sisäiset muutokset vuoden 2014 loppuun mennessä.

(MTV3 – STT – Reuters – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat