Mitä yhteistä on Windows Vista- ja Windows 8 -käyttöjärjestelmillä? No tietenkin se, että ne ovat osoittautuneet ohjelmistojätti Microsoftille melkoisiksi flopeiksi.
Teknologiasivusto The Verge kertoo, että Microsoft työstää parhaillaan päivitystä Windows 8.1 -versiolle. Yhtiöllä on kuitenkin suurempia suunnitelmia lähitulevaisuudessa.
Windows-asiantuntija Paul Thurrotin mukaan Microsoftilta olisi tulossa aivan uusi Windows 9 -järjestelmä markkinoille vuoden päästä keväällä.
Microsoftin väitetään paljastavan visionsa uudesta Windows 9 -järjestelmästä Build 2014-tapahtumassa ensi huhtikuussa.
The Verge kirjoittaa vaikuttavan siltä, että Microsoft pyrkii Windows 9:n myötä siirtymään pois Windows 8 -järjestelmän saamasta kritiikistä.
Toistaiseksi ei ole tiedossa minkälaisia muutoksia ja parannuksia Windows 9 sisältää. The Vergen mukaan Microsoft olisi ainakin palauttamassa järjestelmään perinteisen Käynnistä-valikon.