Michael Monroen koskettava kirje äidilleen herkistää paatuneimmankin sydämen: "Vaikka olenkin tällainen erikoistapaus, olet täydellinen äiti minulle"

Michael Monroe näyttää äidilleen Illallinen äidille -ohjelmassa, kuinka valtava vaikutus tällä on ollut hänen elämässään.

Rock-legenda ja Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana tunnettu Michael Monroe nähdään ruutuihin palaavassa Illallinen äidille -ohjelmassa, jossa hän loihtii illallisen äidilleen Marjatta "Maija" Kaistilalle huippukokki Kari "Kape" Aihisen avustuksella. 

Illallisen lisäksi 58-vuotias Monroe, oikealta nimeltään Matti Fagerholm, antaa äidilleen myös itse valitsemansa punavalkoisen ruusukimpun, taiteilija Johanna Oraksen tekemän taulun sekä kirjoittamansa liikuttavan kirjeen. 

Ruokailun päätteeksi Monroe lukee kirjeensä äidilleen ääneen. 

– Rakkain, ihana äiti. Kaikki tietenkin sanovat, että oma äiti on maailman paras, mutta niinhän sinä olet. Olen ylpeä ja ikionnellinen, että minulla on noin loistava äiti. Minä olen todella kiitollinen, että minulla oli kanssasi niin kiva lapsuuden aika, että sain niin hyvän kasvatuksen. Vaikka olenkin tällainen erikoistapaus, olet täydellinen äiti minulle, Monroe lukee kirjeestä äidilleen. 

Monroen äiti Marjatta on kirjeestä silminnähden onnellinen ja liikuttunut. 

– Voi, ihanan rakastettava kirje. Kyllä jokainen äiti ansaitsisi tuolllaisen kirje, Marjatta-äiti vastaa pojalleen. 

– Kiitos kaikesta, oot maailman paras, Monroe summaa halatessaan äitiään. 

Yllä olevalta videolta näet kokonaisuudessaan, mitä Michael Monroen herkkä kirje äidilleen piti sisällään.

Illallinen äidille MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa ti 11.5. klo 20 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat