Menolippu Mombasaan palkittiin

Hannu Tuomaisen ohjaama Menolippu Mombasaan voitti pääpalkinnon FABUn kansainvälisillä lasten-, nuorten- ja perhe-elokuvien festivaalilla Norjassa.

-Elokuva, joka kaikkien pitäisi ehdottomasti nähdä, kehottaa jury lausunnossaan.

Palkinto, 10 000 dollaria, on tarkoitettu palkitun elokuvan levityksen tukemiseen Norjassa. Pääpalkinnon lisäksi Mombasa voitti yleisöpalkinnon noin viidenkymmenen katselmukseen osallistuneen elokuvan joukosta.

Elokuva palkittiin äskettäin kunniamaininnalla Pohjoismaisen elokuvan festivaalilla L beckissä Saksassa.

Suomessa Menolippu Mombasaan sai ensi-iltansa 6. syyskuuta. Se on edelleen levityksessä 20 kopiolla. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt noin 138 000 katsojaa.

Elokuva kertoo syöpäosastolla tutustuvista nuorukaisista, jotka karkaavat sairaalasta ja lähtevät seikkailemaan ympäri Suomea. Pääosissa ovat Antti Tarvainen, Joonas Saartamo ja Johanna Rönnlöf. Menolipun Mombasaan on tuottanut Cinemaker.

Lue myös:

    Uusimmat