Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa

Hongkong aikoo soveltaa uutta turvallisuuslakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja 2:00
Katso video: Hongkong aikoo soveltaa uutta turvallisuuslakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja

Hongkongilainen mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty uuden turvallisuuslain nojalla. Korkean profiilin demokratia-aktivisti on muun muassa hallitusta kritisoivan Apple Daily -lehden perustaja. Lai on yksi Manner-Kiinan kovaäänisimmistä kriitikoista Hongkongissa.

Maanantaina pidätettiin Lain lisäksi kuusi muuta ihmistä uuteen turvallisuuslakiin vedoten. Pidätykset syventävät erityishallintoalueella toimiviin demokratia-aktivisteihin kohdistuvia kurinpalautustoimia.

Lain kollega Mark Simon kertoi pidätyksestä Twitterissä. Hänen mukaansa Lai pidätettiin epäiltynä ulkovaltojen kanssa juonittelusta.

–  He pidättivät hänet kotoaan noin seitsemältä aamulla. Meidän asianajajamme ovat matkalla poliisiasemalle, Lain läheinen avustaja Simon kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Simonin mukaan myös muita Lain mediayhtiön jäseniä on pidätetty.

Poliisi kertoi tiedotteessa, että yhteensä seitsemän ihmistä on pidätetty epäiltynä ulkovaltojen kanssa juonittelusta ja petoksesta. Näistä ensimmäinen on yksi erityishallintoalueella kesällä voimaan tulleen turvallisuuslain alaisista rikkomuksista.

Uutistoimisto AFP:lle puhunut poliisilähde vahvisti Lain olevan yksi pidätetyistä.

Poliisit tulvivat toimitukseen pian Lain pidätyksen jälkeen

Kiinan masinoima turvallisuuslaki on saanut kansainvälisesti laajaa kritiikkiä. Reilun kuukauden voimassa ollut turvallisuuslaki kriminalisoi muun muassa separatismin, valtion vastaisen kumouksellisen toiminnan, terrorismin ja vehkeilyn ulkomaisten voimien kanssa. Pahimmillaan rikkomuksista voi saada elinkautisen vankeustuomion.

Erityishallintoalueella on ollut laajoja demokratiaa vaativia mielenosoituksia, jotka esimerkiksi viime vuonna jatkuivat useita kuukausia. Kiinan ja Hongkongin hallintojohtajan Carrie Lamin kommentit ylläpitävät narratiivia, jonka mukaan turvallisuuslakia tarvitaan rauhan palauttamiseksi Hongkongiin.

Turvallisuuslain myötä Hongkongin poliisi on saanut laajat valtuudet esimerkiksi valvontaan sekä kotietsintöihin, joihin ei tarvitse hakea lupaa.

Kymmenet hongkongilaispoliisit tekivät maanantaina etsintöjä Apple Dailyn tiloissa vain tunteja Lain pidätyksen jälkeen. Lehden omat toimittajat julkaisivat etsinnöistä kuvia Facebookissa.

Apple Dailyn Facebook-sivuilla julkaistuissa kuvissa näkyy lehden tiloissa olevan useita kymmeniä poliiseja. Apple Dailyn toimitus sijaitsee AFP:n mukaan teollisuuspuistossa Hongkongin laitamilla.

Apple Dailyn lisäksi Lai omistaa Next Magazinen. Molemmat julkaisut ovat kriittisiä Manner-Kiinaa kohtaan ja anteeksipyytelemättömän demokratiamyönteisiä.

Simon kertoi Twitterissä, että viranomaiset tekevät etsintöjä myös Lain kartanossa ja hänen poikansa talossa.

Yhden sankari, on toisen petturi

Monille Hongkongin asukkaille Lai on sankari, mutta Kiinan valtionmedia on julistanut hänet petturiksi. Valtionmedia kokee hänen olevan yksi merkittävimpiä hahmoja viime vuoden mielenosoitusten taustalla ja hänen kerrotaan johtavan ryhmää, joka vehkeilee ulkovaltojen kanssa sabotoidakseen emomaata.

Laihin kohdistuvat vehkeilysyytökset menivät Kiinan valtionmediassa ylikierroksille viime vuonna, kun Lai tapasi yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon ja varapresidentin Mike Pencen.

AFP haastatteli Laita kesäkuun puolivälissä, noin kaksi viikkoa ennen turvallisuuslain voimaantuloa.

–  Olen valmis vankilaan, hän kertoi.

Hänen mukaansa vankila voi tullessaan tarjota hänelle mahdollisuuden lukea kirjoja, joita hän ei ole vielä lukenut.

–  Ainoa asia mitä voin tehdä, on olla positiivinen.

Hän viittasi kintaalla vehkeilysyytöksille ja sanoi, että hongkongilaisilla on oikeus tavata ulkomaisia poliitikkoja.

Lue myös:

    Uusimmat