Matti Nykäsen muisto herkisti Salpausselän yleisön kyyneliin – "Samanlaista ihmistä ei ole Suomessa ollutkaan"

Salpausselän joukkuemäen kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen osoitettiin kunniaa Matti Nykäselle näyttävillä seremonioilla. Nykäsen ainutlaatuista uraa kerrattiin näyttötaululta ja äänen muodossa, ja tilaisuus huipentui hiljaisen hetken jälkeisiin viimeisiin aplodeihin kaikkien aikojen mäkihyppääjälle. Yleisö herkistyi monin paikoin kyyneliin.

MTV Urheilu haastatteli Nykäsen suorituksia aikanaan katsomassa olleita suomalaisia Salpausselän katsomossa. Yksi heistä, Rukan kisojen järjestyksenvalvojien esimies Seppo Pyy kertoi olleensa aikanaan mäkimittatuomarina Nykäsen loikkiessa Rukalla.

– Tämä oli liikuttava tilaisuus. Kaikki kunnioitus Matille. Se vain tahtoo tulla liian myöhään, Pyy kertoi.

Pyyn mukaan Nykäsen urheilusaavutuksille ei osoitettu hänen loppuvuosinaan riittävästi arvoa, kun muu julkisuus nousi hänen kohdallaan etusijalle.

– Ei samanlaista ihmistä ole Suomessa ollutkaan, Pyy viittasi Nykäsen suuruuteen.

Niin ikään joukkuemäen kilpailua katsomassa olleet Jukka ja Pirkko Kuljuntausta asuvat Joutsenossa. Nykänen kuoli paikkakunnalla kotonaan maanantain vastaisena yönä.

Kuljuntaustan pariskunta tunnustautui haastattelussa mäkihypyn ystäviksi. Jukka Kuljuntausta sanoi kaksikon tulleen Salpausselälle ensisijaisesti seuraamaan juuri mäkikisoja.

– Matti oli suuria suomalaisia urheilumiehiä, jonka elämässä oli monenlaisia vaiheita. Kaikki hänen kilpailunsa tuli katsottua tv:stä, jos ei ollut estettä.

Myös Olavi Haajanen seurasi aikanaan Nykäsen kilpailuja aktiivisesti.

– Matti oli mukava ihminen, tapasinkin hänet muutaman kerran ja mäkihypystä luonnollisesti keskustelimme. Hyviä muistoja jäi, hänen kuolemansa järkytti suuresti, Haajanen sanoi.

Matti Nykänen voitti mäkihypyssä aikoinaan neljä olympiakultaa, kuusi maailmanmestaruutta yksi lentomäen kulta mukaan lukien ja muun muassa neljä maailmancupin kokonaiskilpailua.

Lue myös:

    Uusimmat