Matkailuala kotimaan matkailun sallimisesta: Välttämätön päätös, alan henkilökunnan taloudellinen tilanne ollut erittäin vaikea

Kotimaassa matkailua ei enää tarvitse välttää – tässä uudet ohjeet 3:17
Tässä ovat uudet ohjeet kotimaan matkailuun!

Hallituksen ohjeistus kotimaanmatkailun sallimisesta on hyvä ja välttämätön päätös, sanoo Matkailu- ja Ravintolapalvelujen (MaRa) toimitusjohtaja Timo Lappi.

Hän muistuttaa, että MaRan jäsenyritykset ovat tehneet kovaa tappiota maaliskuun puolivälistä lähtien. 

– Sieltä lähtien on aloitettu vähitellen lomauttamaan myös henkilökuntaa. Henkilökunnan taloudellinen tilanne on erittäin vaikea, kun he ovat olleet pienillä korvauksilla kuka pitemmän ja kuka lyhyemmän aikaa, Lappi sanoo.

Palveluja on hänen mukaansa avattava sekä yritysten säilymiseksi että työpaikkojen pelastamiseksi. Lappi korostaa, että korona-aikana matkailuyrityksissä ja ravintoloissa kiinnitetään erityisen paljon huomiota hygienian varmistamiseen.

– Tärkein asia on, että asiakkaat tuntevat sen, että on turvallista tulla ravintoloihin tai matkailla Suomessa, ja siihen koko toimiala tekee kyllä paljon töitä. Ja totta kai halutaan myös varmistaa työntekijöiden turvallisuus, Lappi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat