Mässäiletkö suklaalla sen terveyshyötyjen toivossa? Ei ehkä kannattaisi
Suklaan hyödyistä terveydelle on puhuttu pitkään, mutta mikä tahansa suklaa ei kelpaa
Suklaan terveyshyötyjä on hehkutettu monen tutkimuksen voimin. Sekä tuore British Medical Journal -lehdessä julkaistu tutkimus että hiljattain Adelaiden yliopistossa tehty tutkimus paljastivat, että suklaan syöminen leikkaa sydänsairauksien riskiä kolmanneksella ja alentaa verenpainetta.
Lisäksi Yhdysvalloissa sijaitseva Harvard Medical School on tutkimuksissaan huomannut kaakaon parantavan vanhemmilla ihmisillä verenvirtausta aivoihin.
Suklaa tuo kuitenkin mukanaan myös negatiivisia puolia, sillä se sisältää runsaasti energiaa, joka voi johtaa painonnousuun sekä kasvattaa riskiä sairastua sydänsairauksiin.
Onkin syytä muistaa, että useimmissa tutkimuksissa suklaan hyödyt on havaittu nimenomaan silloin, kun on syöty korkeintaan 85 grammaa päivässä hyvin tummaa suklaata, jonka kaakaopitoisuus on vähintään 65 prosenttia. Maitosuklaassa ja valkoisessa suklaassa ei tutkimusten hehkuttamia terveyshyötyjä ole.
Jos siis haluat syödä suklaata ja toivot siitä olevan hyötyä terveydellesi, valitsemasi herkun kaakaopitoisuuden tulisi olla vähintäänkin 65 prosenttia. Et saa syödä sitä yhtään enempää kuin 85 grammaa päivässä ja lisäksi sinun tulee keksiä, miten pääset eroon suklaan tuomista ylimääräisistä kilokaloreista.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: News.co.au
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää