Martti Suosaloa pidetään Suomen ahkerimpana näyttelijänä. Siksi onkin paikallaan kysyä, miksi vuonna 2001 ensi-iltansa saanutta Baddingia voi pitää perin poikkeuksellisena elokuvana? Vastaus: Koska siinä Martti Suosalolla ei ollut edes pikkuruista roolia.
Hyvä on, myönnetään: Vinoilu Martti Suosalon esiintymisestä lähes jokaisessa kotimaisessa elokuvassa alkaa pikkuhiljaa olla aivan liian kliseistä. Vuonna 2001 Suosalo on kuitenkin ollut lähes jatkuvasti esillä: hänet voi bongata ainakin kolmesta pitkästä elokuvasta, television minisarjasta Operaatio Interheil ja maaliskuussa ensi-illan sai Bertol Brechtin ja Hella Wuolijoen näytelmä Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti.
Suosalo on itse todennut maanläheiseen tyyliinsä, että hän tekee vain töitä läpi vuoden, niin kuin suurin osa muistakin ihmisistä. Suosalo tuntuukin mieluusti välttelevän kaikenlaista hehkutusta ja ylisanoja. Suosalon on vaikea myös kuvitella hörppäilevän Dom Perignonia helsinkiläisten yökerhojen julkkiskoppien tummennettujen lasien takana Irwinin rooli päälle jääneenä.
Suosalo tuntuukin pyrkivän säilyttämään suhteellisuudentajunsa tilanteessa kuin tilanteessa: kun häneltä kysyttiin millainen elokuva Rentun ruusu on, vastasi hän lakonisen asiallisesti: "Elokuva on katsomisen arvoinen." Amerikkalaistyylisen markkinointipuheen olisikin vaikea kuvitella sopivan Suosalon suuhun. Pikemminkin hän haluaa korostaa työn ja ahkeruuden merkitystä - mikä ehkä osaltaan tekeekin hänestä niin kysytyn näyttelijän. Helsingin Sanomien haastattelussa hän taannoin vertasikin näyttelijää kirvesmieheen, joka tekee työnsä ohjaajalta saamiensa piirustusten mukaisesti. Suosalo korostaa usein harjoittelun ja pohjatyön merkitystä. Hänelle näytteleminen on arkista työtä ja mukava elämäntapa.
Suuri yleisö tuntenee Suosalon parhaiten hänen kolmesta suuresta näköisroolistaan elokuvissa Kulkuri ja joutsen (1998), Rentun ruusu (2001) ja Klassikko (2001).
Kulkuri ja joutsen -elokuvassa Suosalo esitti Reino Helismaata - ja oikeastaan hänen huolellinen ja harkittu tulkintansa maanisesti riimittelevästä iskelmänikkarista teki leffasta "katsomisen arvoisen".
Tapio Rautavaaran varjoon jääneen Helismaan hahmo oli toki muutenkin elokuvan kiinnostavin henkilö. Ilman Suosalon Helismaata koko tarina olisi ollut hyvin ulkokohtainen kokoelma suhteellisen yhdentekeviä episodeja muutaman suomalaisen viihdetaiteilijan toilailuista. Kaikenlaisista palkinnoista omien sanojensa mukaan lähinnä kiusaantuva Suosalo palkittiinkin tästä roolista Jussi-patsaalla.