Martina Aitolehti osallistui rankkaan triathlon-kilpailuun – 12 tunnin suoritus vaati veronsa: "Purskahdin itkuun"

Rautainen nainen – triathlonisti Martina Aitolehti 7:46
Martina Aitolehti vieraili Huomenta Suomessa.

Martina Aitolehti suoriutui äärimmäisen rankasta kilpailusta.

Hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehti osallistui viime sunnuntaina ensimmäiseen Ironman-kilpailuunsa. Myrskyisen sään vuoksi uintiosuus jätettiin kilpailusta pois, joten suoritukseen kuului 180 kilometrin pyöräily ja täyspitkä maraton-juoksu, eli 42 kilometriä.

Aitolehti kertoo Huomenta Suomessa, että on palautunut kilpailusta hyvin. Kilpailun jälkeiset päivät olivat kuitenkin rankkoja.

– Kyllähän sitä oli kaksi päivää kisan jälkeen aika huonossa kunnossa. Totta kai kun vetää 12 tunnin suorituksen, keho on kipeä ja todella sekaisin.

Aitolehden mukaan koko kilpailun ajan satoi kaatamalla vettä. Jo pyöräilyosuudelle lähtiessään hän oli läpimärkä ja kylmissään.

Pitkän suorituksen aikana tunteet vaihtelevat laidasta laitaan.

– Välillä on huiput, että tämähän on ihan mahtavaa. Sitten taas sekunnin päästä tuntuu siltä, että voisikohan pyörän heittää seuraavaan jorpakkoon, Aitolehti kuvailee.

Kun Aitolehti lopulta ylitti maaliviivan, tunteet purkautuivat.

– Purskahdin itkuun. En tiedä olisinko, jos sää olisi ollut toisenlainen, mutta olin tosi väsynyt ja oli todella kylmä.

Katso koko haastattelu videolta artikkelin yläosasta.

Lue myös:

    Uusimmat