Marko Saari

Aloituskysely:

Markon omasta mielestä elämäntavoissa olisi parannettavaa ja olokin saisi olla virkeämpi. Terveysliikuntaa olisi hyvä harrastaa enemmän ja ruokavaliota voisi muuttaa terveellisemmäksi. Marko nukkuu riittävästi, päivät sisältävät palauttavia hetkiä ja olotila on hyvä.

Hyvinvointianalyysin mukaan Markon mittauspäiviin ei sisältynyt kuntoa kohottavia harjoituksia. Liikunnan terveysvaikutukset olivat kuitenkin hyvät ensimmäisenä päivänä. Terveysvaikutukset tulevat työssä liikkumisen ja kuntoliikunnan kautta, sillä askeleita työpäivänä kertyi 7000. Arkiaktiivisuustehoista liikkumista kertyi kaksi tuntia päivässä.

Työpäivään ei sisältynyt yhtään minuuttia palautumista, mutta iltapäivän päiväunilla oli selvästi palauttava vaikutus.

Ensimmäisenä iltana Marko sairastui oksennustautiin. Oksennustauti vei yöunet kokonaan, mikä näkyi koko yön kestävänä stressinä. Välillä syketasot nousivat jopa yli 120. Koko seuraava päivä ja yökin kuluivat ilman palautumista. Yön unijakso kesti jo 7 tuntia, mutta ensimmäinen palauttava hetki ilmestyi mittariin vasta kolmantena päivänä aamupäivällä.

Vatsatauti näkyi kuitenkin vielä koko iltapäivän ja illan ajan selkeänä elimistön stressitilana. Kun tauti helpotti, oli viimeinen yö kokonaan palauttavaa unta, mutta palautumisen laatu oli edelleen heikko. Tauti jylläsi vielä kehossa, vaikka oma kokemus unesta olikin hyvä.

 Mittaus osoitti erinomaisesti sen, kuinka voimakkaasti esim. vatsatautiin sairastumisen kuormittaa elimistöä. Sairastuminen huonontaa palautumiskykyä heikentämällä palauttavan unen laatua ja vähentämällä unen määrää. Palautumista heikentää tietysti heikko energian ja nesteiden imeytyminen vatsataudin aikana.

 

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat