Marja Hintikka ja Ile Uusivuori avautuvat perhearjestaan: "Ollaan riidelty viikon verran"

Marja Hintikka ja Ile Uusivuori kertoivat kesäsuunnitelmista samppanjatreffeillä 2:31
Pariskunta yhteishaastattelussa.

Marja Hintikka ja Ile Uusivuori avautuvat perhearjestaan. Pariskunta myöntää, että ovat riidelleet viikon verran. 

Juontajapariskunta Ile "Ilkka" Uusivuori ja Marja Hintikka avautuvat Instagramissa ruuhkavuosien aiheuttamasta paineesta parisuhteeseen. Pariskunta kertoi Instagramin Stories-osiossa muun muassa riidelleensä nyt jo viikon verran. 

– Me halutaan sanoa, että me ollaan riidelty tässä nyt semmonen viikko, Hintikka kertoo.

– Kaksi, Uusivuori korjaa.

Hintikka kertoo saaneensa avautumisestaan ison määrän kommentteja ja kiitosta seuraajiltaan. Hän julkaisi Instagramissa myös kuvan, jossa hän kertoi tarkemmin perhearjen ja työkuvioiden yhteensovittamisesta. 

– Tämän kuvan otti ohikulkeva naapuri eräänä syyspäivänä. Syksy on ollut täynnä hyviä hetkiä, mutta myös niitä raskaammanpuoleisia. Valvottuja öitä, kipeitä lapsia, hurjia työputkia ja sunnuntaiaamuja, jolloin ei jaksa edes sanoa Huomenta, Hintikka kirjoittaa. 

– Minulla on sellainen fiilis, että tässä ajassa kaikilla on jatkuvasti olo, että muilla on aina asiat paremmin. Jos ennen vanhaan vertailukohtana olivat kylän muut perheet, jotka elivät ihan perusarkea perustyytyväisinä ja rinnalla omakin touhu vaikutti ihan OK:lta, tänä päivänä voimme seurata koko maailmaa ja muiden upeaa elämää vaikka ympäri vuorokauden.

– Siinä rinnalla oma arki ja säätö alkavat helposti vaikuttaa ankeuden huipentumalta, ja mustat ajatukset valtaavat mielen, Hintikka kirjoittaa. 

Pariskunnalla on kolme jotka ovat syntyneet vuosina 2013, 2015 ja 2017. 

Marja Hintikka nähdään keväällä MTV3:n Luokkajuhlat-ohjelmassa. Ile Uusivuori on mukana MTV3:n Uutisvuodossa

Lue myös:

    Uusimmat