Maistaisitko 300 000 euron burgeria jos tietäisit sen erikoisen tekotavan?

Lontoossa on valmisteilla maailman ensimmäinen koeputkihampurilainen.

Iso-Britanniassa on tällä hetkellä tekeillä maailman ensimmäinen keinotekoinen hampurilainen. Tähän mennessä hampurilaisen valmiiksi saaminen on maksanut noin 250 000 puntaa eli yli 300 000 euroa. Kyseinen hampurilainen on valmistettu laboratoriossa lehmän kantasolusta. Noin 140 grammaa painavan pihvin valmistukseen tarvitaan 3000 riisinjyvän kokoista lihassäiettä.

Hampurilaista pääsevät nautiskelemaan harvat ja valitut Lontoossa elokuun alussa.

Hampurilaisen valmistajat pyrkivät koitoksellaan löytämään kestävämpiä ratkaisuja maailman lihan tuotantoon.

– Tarvitsemme vaihtoehtoja lihan tuottamiseen. Jos muita keinoja ei löydy, lihasta tulee erittäin kallista ja vain harvinainen ylellisyys, kantasolulihan kehittänyt tiedemies Mark Post kertoo The Independet -lehdelle.

Lihan valmistaminen kantasoluista on erittäin kallista ja pitkäkestoista, mutta nopeampia ja edullisempia menetelmiä kehitetään jatkuvasti.

Daily Mail -lehden mukaan keinotekoinen liha on raakana väriltään harmaa ja koostumukseltaan samankaltainen kuin mustekalan liha.

Tällä viikolla noin 250 000 puntaa maksavaa hampurilaista maistelee pienimuotoinen kohderyhmä. Tutkijat uskovat keinotekoisenlihaa myytävän kauppojenhyllyillä noin kymmenen vuoden kuluttua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat