Suomalainen Jari Louhelainen liittyy tukevasti Britannian rikoshistoriaan. Mies selvitti vuonna 2014 saarivaltakuntaa yli sata vuotta riivanneen mysteerin Viiltäjä-Jackin henkilöllisyydestä. Louhelainen lupaa vielä tänä vuonna uusia paljastuksia ja mahdollisesti jatkoa Viiltäjä-Jackin tarinaan.
Liverpoolin John Moores -yliopiston tutkijana työskentelevä Louhelainen sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, ettei ymmärtänyt edes projektin loppuvaiheessa, miten iso asia 130-vuotta piilossa ollut viiltäjän henkilöllisyys Briteissä oli.
Tutkija itse ei ennen projektia tiennyt Viiltäjä-Jackista mitään. Eikä ollut edes kiinnostunut tapauksesta.
– Kun tulosten julkistus tapahtui syyskuussa 2014, niin mediasirkus oli aikamoinen. Olin suurin piirtein viikon päivätyössä median kanssa. Puhelimeen tuli aamulla lista, että nyt mennään sinne ja taksi odottaa mennäkseen tuonne, Louhelainen kertoo.
Jatkuvasti pääepäiltyjen joukkoon kuulunut Aaron Kosminski on DNA-tutkija Louhelaisen mukaan syyllinen 1800-luvun lopun murhiin niin suurella todennäköisyydellä kuin on mahdollista saavuttaa.
Louhelainen kertoo, että varsinkin viiltäjän kaupallistaneet tahot Lontoossa ovat olleet käärmeissään tutkimuksen tuloksista. Mystiikka on tavallaan kadonnut kävelykierroksilta ja syyllisen arvailu muuttanut luonnettaan.

