Kaliforniassa Yhdysvalloissa maastopalot uhkaavat maailman suurinta puuta.
Palopelastajat ovat kuitenkin optimistisia, että he pystyvät pelastamaan puun, joka tunnetaan nimellä Kenraali Sherman. Tilavuudeltaan maailman suurimmaksi arvioitu puu sijaitsee Sequoian kansallispuistossa.
– Sadat palopelastajat tekevät kaikkensa, antavat sille erityistä huolenpitoa, sanoo alueen palokunnan tiedottaja Mark Garrett.
Lähestyvät maastopalot syttyivät viikko sitten salamaniskusta ja ovat tuhonneet tähän mennessä 4 600 hehtaaria metsää.
Palot uhkaavat nyt metsää, jossa seisoo noin 2 000 mammuttipetäjää, joiden joukossa on viisi maapallon suurinta puuta. Osa puista on jopa 3 000 vuotta vanhoja.
Kenraali Shermanin rungon ympärille kiedottiin torstaina tulenkestäviä peitteitä, joiden tarkoitus on suojata puuta pahimmilta liekeiltä.
Perjantaina tilanteen katsottiin jo olevan hallinnassa. Maasta on siistitty aluskasvillisuutta, ja maastopaloilta on viety "polttoainetta" valvotuilla paloilla. Garrettin mukaan tulen eteneminen hidastui, jolloin palokunta ehti liekkien edelle.
Maastopaloja vastaan taistelee noin 600 työntekijää.
Mammuttipetäjä selviää pienemmistä paloista
Turisteja ympäri maailmaa käy ihailemassa mammuttipetäjiä. Jättiläispunapuut voivat kasvaa vielä pidemmiksi, mutta mammuttipetäjät vievät voiton tilavuudessa.

