Maailman suosituin videopalvelu lähellä muutosta – YouTubesta pian maksullinen?

YouTuben katselukokemus voi muuttua dramaattisesti ennen tämän vuoden loppua, kirjoittaa teknologiauutisiin keskittyvä nettisivusto The Verge.

Useiden lähteiden mukaan maailman suurin videonjakopalvelu aikoo lanseerata kaksi tilauspalvelua ennen kuluvan vuoden loppua. Yleisesti ottaen YouTube tulee olemaan sekoitus ilmaista sisältöä (jossa on mainoksia) ja maksullisia videoita.

YouTube on on aina ollut pääasiassa ilmainen palvelu, jossa rahat tulevat mainoksista. Nyt yhtiö panostaa tilaajapalveluihin tosissaan.

Vaihtoehtoja punnitaan

The Vergen mukaan suurin muutos useimmille YouTuben käyttäjille tulee olemaan, että osa musiikista on maksumuurin takana. Vaikka musiikkipalvelu Spotify on kasvanut, YouTube on edelleen maailman suurin musiikintoistopalvelu.

Maksumuurikäytännöistä on keskusteltu, mutta lopullisia päätöksiä ei mediatietojen mukaan ole vielä tehty. Yhtenä vaihtoehtona on ollut musiikin pitäminen ilmaisena tietyn aikaa.

Viime vuonna YouTuben liikevaihto oli noin 4 miljardia dollaria. Videopalvelu ei tuota merkittäviä voittoja, ja uusien muutosten myötä tähän olisi mahdollista tehdä muutos, kirjoittaa The Verge.

Lue myös:

    Uusimmat