Mainos

Maailman kalleimmat ylinopeussakot listattiin – jenkkisivusto kauhistelee suomalaiskaahareiden kohtaloa

1:34
Suomeen uusia peltipoliiseja – näin ne toimivat.

Kuten suomalaiset varsin hyvin tietävät, voi pienikin ylinopeus tuoda valtaisat sakot, mikäli kuljettaja sattuu omistamaan esimerkiksi pankin.

Yhdysvaltalainen autojulkaisu CarBuzz on listannut 10 kalleimmaksi käynyttä ylinopeutta. Vähemmän yllättäen listalle on yltänyt useampikin suomalaisautoilija.

CarBuzz kertookin, että Suomi on yksi niistä maista, joissa ei kannata jäädä kiinni ylinopeudesta – ainakaan, jos pinkka on kunnossa. 

– Heidän sakkonsa määräytyvät tulojen perusteella, joten jos sinulla on varaa Ferrariin, tulet saamaan tuntuvan rangaistuksen, sivusto kirjoittaa.

Listalle ylsivät ravihevosilla rikastunut Reima Kuisla, Ahvenanmaan rikkain mies ja Ålandsbankenin suurin osakkeenomistaja Anders Wiklöf sekä "makkaraperijä ja yksi Suomen rikkaimmista miehistä", jonka nimeä ei mainittu. Päättelimme kuitenkin, että kyseessä on Jussi Salonoja ja hänen vuonna 2004 saamansa Guinnessin ennätysten kirjaankin päätynyt 170 000 euron sakko, joka kuitenkin alennettiin valituksen jälkeen reiluun sataan tuhanteen euroon.

Entisen Nokia-pomon Anssi Vanjoen 116 000 euron sakko alennettiin käräjäoikeudessa noin 6 000 euroon vuonna 2002. 

Listasimme alle Suomen suurimpia ylinopeussakkoja vuosien varrelta.

KuljettajaVuosiNopeusRajoitusSakko
Reima Kuisla2015102 km/h80 km/h54 000 €
Anders Wiklöf201871 km/h50 km/h63 000 €
Anders Wiklöf201377 km/h50 km/h95 000 €
Jari Bär200982 km/h60 km/h112 000 €
Anssi Vanjoki200175 km/h50 km/h116 000 €*
Jussi Salonoja200480 km/h40 km/h170 000 €*

* = sakkoa alennettu valituksen jälkeen

Suomalaiset ovat kuitenkin kaukana kaikkein terävimmästä sakkokärjestä.

Vuonna 2010 Mercedes-AMG SLS -urheiluautollaan kaahannut ruotsalaismies onnistui saamaan 790 000 euron sakot, kun hänen nopeudekseen mitattiin lähes 300 kilometriä tunnissa.

Mies oli palaamassa autonhakumatkalta Saksasta, ja kertoi hänet pysäyttäneille poliiseille, että uuden auton nopeusmittari valehteli, eikä hän tiennyt oikeaa nopeuttaan.

Kyseessä on tiettävästi suurin koskaan missään annettu ylinopeussakko.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja