Maailman johtajat onnittelevat paavia – Putin toivoo rakentavan dialogin jatkuvan

imgUusi paavi saapui parvekkeelle tervehtimään häntä innolla odottanutta yleisöä.
Julkaistu 08.05.2025 21:27

MTV UUTISET – STT – REUTERS

Maailman johtajat esittivät katolisen kirkon tuoreelle johtajalle myös toiveita.

Tuoreelle roomalaiskatolisen kirkon johtajalle Robert Francis Prevostille eli paavi Leo XIV:lle tulvi torstai-iltana onnitteluja ja myös toiveita maailman johtajilta.

Venäläisten uutistoimistojen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli paavi Leoa ja sanoi uskovansa, että rakentava, kristillisiin arvoihin perustuva dialogi jatkuu.

– Olen varma, että Venäjän ja Vatikaanin välille syntynyt rakentava dialogi ja kommunikaatio kehittyvät entisestään ja rakentuu kristillisille arvoille, jotka yhdistävät meitä, Putin sanoi uutistoimistojen mukaan.

Lue myös: Tällainen on uusi paavi – ensimmäinen yhdysvaltalainen virassa

Trump on otettu

Prevost, 69, on ensimmäinen yhdysvaltalainen paavi, ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esittikin hänelle nopeasti onnittelunsa Truth Social -viestipalvelussa.

– On melkoinen kunnia tajuta, että hän on ensimmäinen yhdysvaltalainen paavi. Miten jännittävää, ja mikä suuri kunnia maallemme. Odotan paavi Leo XIV:n tapaamista. Siitä tulee hyvin merkityksellinen hetki! Trump sanoi.

Trump on sanonut olevansa kristitty, mutta hän ei ole katolilainen.

Lue lisää: Trump iloitsee ensimmäisestä yhdysvaltalaisesta paavista

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sanoi toivovansa, että uusi paavi vahvistaisi vuoropuhelua ja ihmisoikeuksien puolustamista "maailmassa, joka tarvitsee toivoa ja yhtenäisyyttä".

Kolumbian presidentti Gustavo Petro kiitteli uuden paavin valintaa ja muistutti, että Prevost on enemmän kuin yhdysvaltalainen.

–  Hänen vanhempansa olivat latinoita: espanjalaisia ja ranskalaisia, ja hän asui yli 40 vuotta Latinalaisessa Amerikassamme, Perussa. Toivon että hänestä tulee suuri johtaja maahanmuuttajille ympäri maailman, ja toivon että hän rohkaisee latinalaisamerikkalaisia maahanmuuttajaveljiämme ja -sisariamme, joita nöyryytetään tällä hetkellä Yhdysvalloissa, Petro sanoi.

Lue myös: Uusi paavi on amerikkalainen Robert Francis Prevost – valitsi nimekseen Leo XIV

Toivoa miljoonille uskoville

Saksan tuore liittokansleri Friedrich Merz onnitteli myös paavia kaksi päivää sen jälkeen, kun hänet itse valittiin virkaansa.

– Asemassanne annatte toivoa ja ohjausta miljoonille uskoville ympäri maailman näinä haastavina aikoina, katolilainen Merz lausui.

Puolan presidentti Andrzej Duda suitsutti "erityistä hengellisen yhteyden sidettä" Puolan ja katolisen kirkon välillä. Duda nosti esiin puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n, joka oli paavina 1978–2005.

– Vakuutamme Puolan valmiutta vahvistaa edelleen näitä ainutlaatuisia siteitä – yhteisten arvojen, vastuun yhteishyvästä ja maailmanrauhan vahvistamisen nimessä, Duda sanoi viestipalvelu X:ssä.

– Tämä on syvästi liikuttava hetki katolisen kirkon yhteisölle ja koko maailmalle.

Duda tunnetaan konservatiivisena katolilaisena.

Tuoreimmat aiheesta

Paavi