LUT-yliopistolle miljoonalahjoitus: "Jättipotti"

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT on saanut historiansa suurimman yksityislahjoituksen.

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT on saanut viiden miljoonan euron yksityislahjoituksen, kertoo yliopisto tiedotteessaan.

Yliopiston historian suurimman yksityislahjoituksen tekivät Jalo ja Anja Paananen. Jalo Paananen tunnetaan Peikko Groupin perustajana.

– Myyntiosaaminen voi parantaa vientiyritysten menestystä jopa niin paljon, että Suomen bruttokansantuote kasvaa yhdellä prosentilla. Luotamme LUTin kykyyn kouluttaa osaajia, jotka nostavat taantuma-Suomen takaisin jaloilleen, Jalo Paananen kertoo tiedotteessa.

Yliopiston mukaan varoilla käynnistetään LUT-yliopiston Lahden kampuksella uusi myynnin ja markkinoinnin maisterikoulutus. Lisäksi lahjoituksella aloitetaan myyntiteemainen täydennyskoulutusohjelma.

Molemmat uudet koulutukset alkavat syksyllä 2025.

– Lahjoitus on oikea jättipotti LUTille ja koko Lahden seudulle. Se avaa myös aivan ainutlaatuiset mahdollisuudet yrityksille ja uudenlaista potentiaalia alueelliselle yritysyhteistyölle, toteaa LUT-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Teresa Kemppi-Vasama tiedotteessa.

 

Lue myös:

    Uusimmat