Lukupiiri: Veri on vettä sakeampaa

Flynn kirjoittaa todella kuvailevasti, eikä kirjaa voi sanoa nopealukuiseksi. Liikaa kuvailua tai ei, se on juuri se mikä vetää lukijan mukaansa keskelle päänäyttämöä, tapahtumapaikkoihin ja päähenkilöiden mieliin.

Päähenkilöiden pään sisään kun pääsee, miettii, onko pahuus sisäsyntyistä vai opittua. Ja jos se on opittua, kumpi ajaa edelle, kasvatus vai seura. Mitä liikkuu tappajan päässä vai liikkuuko mitään.

"Sisuksissani asuu häijyys, yhtä todellinen kuin sisäelin. Jos mahani viiltäisi auki, se saattaisi luiskahtaa ulos lihaisana ja tummana, mätkähtää lattialle, missä sen voisi talloa jalkoihinsa. Sellaista on Dayn suvun veri."

Kun pieni lapsi todistaa murhan, mitä hän oikeasti muistaa ja mitä hän luulee nähneensä ja kuulleensa.

Lapsia on helppo johdatella. Kun uskoo johonkin, se muuttuu todeksi, ainakin ihmiselle itselleen. Eikä tämä koske vain lapsia, se onnistuu myös aikuisten kohdalla.

Mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään perheensä hyväksi ja mitä ei. Kirja todistaa ainakin sen, että äiti pystyy mihin tahansa, niin hyvässä kuin myös pahassa.

"Patty arveli, että pojalla oli viimeinkin tyttöystävä, mutta kun hän oli vihjaissut pari kertaa siihen suuntaan, Ben oli vaivautunut niin pahasti, että pojan kalpea iho oli muuttunut kalvakan sinertäväksi ja meripihkan väriset pisamat olivat oikeasti alkaneet hekua, kuin varoitusmerkiksi. Hän oli jättänyt asian kokonaan sikseen. Hän ei ollut niitä äitejä, jotka yrittivät nyhtää liikaa tietoa lastensa elämästä - viisitoistavuotiaalla pojalla riitti tuskin muutenkaan terpeeksi yksityisyyttä talossa, joka oli täynnä naisia."

Samallalailla kuin Flynnin kirjassa Kiltti tyttö, myös Pahassa paikassa naiset ovat kaikkea muuta kuin viattomia ja naiveja.

Tarina on todentuntuinen, se herättää inhoa ja sääliä. Aina lukeminen ei tunnu hyvältä mutta ei sen tarvitsekkaan. Eihän todellinenkaan elämä ole aina kaunista.