Skottiruutukuosistaan tunnettu brittiläinen muotitalo Burberry luopuu turkisten käytöstä, ja aikoo kierrättää myymättä jääneet tuotteensa niiden tuhoamisen sijaan. Viime vuonna Burberry tuhosi hyllyille jääneitä luksustuotteitaan yli 30 miljoonan euron arvosta, mikä nostatti arvosteluryöpyn luonnonvarojen tuhlaamisesta.
– Nykyaikainen luksus tarkoittaa sosiaalista ja ympäristövastuuta, sanoo Burberryn toimitusjohtaja Marco Gobbetti uutistoimisto Reutersilla.
Burberryä arvosteltiin viime heinäkuussa äänekkäästi, kun kävi ilmi, että se oli edellisenä vuonna tuhonnut myymättömiä tuotteitaan kymmenien miljoonien eurojen arvosta.
Burberryn mukaan yhtiö yrittää nyt käyttää uudelleen, korjata, lahjoittaa ja kierrättää tuotteitaan. Sen strategiana on tehdä vähemmän ja rajatummalle asiakaskunnalle tähdättyjä mallistoja.
Luksuskelloja tuhoon, mutta metalleja myös kiertoon
Aiemmin keväällä Montblanc- ja Cartier luksuskellomerkkien omistaja Richemont myönsi tuhonneensa joitakin myymättä jääneistä kelloistaan.
BBC:n mukaan viimeisen kahden vuoden aikana yhtiö joutui ostamaan takaisin arvokellojaan lähes 500 miljoonan euron arvosta. Richemontin mukaan se kuitenkin kierrätti kellojen metallin ja jalokivet.
– Huoli kestävästä kehityksestä tulee hitaasti mutta varmasti tärkeämmäksi luksustuotteiden kuluttajille, arvioi investointiyhtiö Exane BNP Paribasin analyytikko Luca Solca.
Viime heinäkuussa Caledonian-yliopiston muotia ja markkinointia opettavan British School of Fashionin johtaja Tim Jackson sanoi, että Burberryn kaltaiset luksusmuotiyhtiöt ovat vaikeassa tilanteessa.