Studio55.fin pyysi lukijoitaan kertomaan kamppailustaan unettomuuden kanssa. Lukija nonnu arveli unettomuutensa juontavan juurensa turvattomaan lapsuuteen.
Olen kärsinyt unettomuudesta pikkulapsesta asti. Muistan lapsuudestani monia öitä, jolloin pyörin sängyssä saamatta unta miltei aamuun asti ja raahauduin kouluun umpiväsyneenä. Kun valitin yksinhuoltajaisälleni, hän vain sanoi, ettei sen ikäinen vaan voi kärsiä unettomuudesta.
Sama jatkuu edelleen. Etenkin stressaavat tilanteet vievät uneni lähes täysin. Ylioppilaskirjoitusten aikaan puolitoista vuotta sitten huitelin kuukauden nukkuen joka yö vain muutaman tunnin – ja kirjoitukset menivät penkin alle sen vuoksi.
Lääkäreiltäkään en ole saanut apua. Eivät kuulemma tahdo määrätä näin nuorelle muuta kuin melatoniinia, josta ei ole minulle pienintäkään apua. Olenkin joutunut pahimpina kausina turvautumaan kavereiden lääkekaappeihin pitääkseni pääni kasassa.
Unettomuus on aiheuttanut minulle mittavan kasan ongelmia. Ihmissuhteeni kärsivät, kun äksyilen rakkailleni väsyneenä. Myös opiskelu ja työnteko on vaikeaa, koska en vain saa itseäni ylös aamulla. Nyt, kun olen työttömänä, nukun jonkin verran paremmin, kun saan päättää, milloin nukun. Yleensä päädyn sänkyyn neljän aikoihin ja herään puoliltapäivin. Ei tämäkään koko ongelmaa ole poistanut, edelleen viikossa on vähintään pari yötä, jotka vietän sängyssä pyörien.
Uskon unettomuuteni johtuvan alun perin turvattomasta lapsuudesta. Yöt olivat helvettiä, kun vanhemmat riitelivät ja ryyppäsivät. Kun en saanut lapsena apua unettomuuteeni, se taisi kroonistua. Pelkään mennä nukkumaan, koska koen sängyssä pyörimisen hyvin ahdistavaksi. Asiaa ei myöskään helpota painajaiset.