Lukijan koskettava tarina: Tutustuin aikuisiällä Alzheimeria sairastavaan enoon

Lapsuudestani muistan, miten kyynelet nousivat äitini silmiin hänen kertoessaan omasta lapsuudestaan. Hän oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, eikä koskaan elänyt isänsä kanssa.

En tiedä, missä vaiheessa äitini äiti oli mennyt naimisiin, mutta hänellä oli kuitenkin kolme lasta, joista äitini oli vanhin. Nuorempien lasten isän kanssa hän oli naimisissa. Kouluikäisenä äitini ei kuitenkaan enää asunut äitinsä kanssa, vaan viranomaiset olivat sijoittaneet hänet erään vanhahkon pariskunnan luokse. Näin ollen äitini ei siis elänyt veljiensäkään kanssa.

Nyt olen ruvennut tekemään sukututkimusta, ja tässä yhteydessä olen tietysti muistanut, että minulla on myös kaksi enoa/enopuolta. Toinen heistä kuoli 1970-luvulla, mutta toinen on vielä elossa ja elää samalla paikkakunnalla kuin minun serkkuni.

Juttelin näistä asioista serkkuni vaimolle. Ja kuinka ollakaan, noin vuosi sitten hän ilmoitti, että hän tietää enoni vaimon. Sain osoitteen ja kirjoitin heille. Sain vastauksen. Siinä enoni vaimo kertoi olevansa iloinen yhteydenotostani, mutta samalla selvisi, että eno on aika huonossa kunnossa Alzheimerin taudin vuoksi. Mutta vaimo toivotti minut tervetulleeksi tapaamaan enoa.

Kun kesällä menin enoa tapaamaan, kukaan ei ollutkaan kotona, vaikka olimme sopineet tapaamisesta. Jäin istumaan porraskäytävään. Noin puolen tunnin kuluttua tuli enon vaimo sairaalasta, jonne eno oli sinä aamuna joutunut. Niinpä me lähdimme sairaalaan, ja siellä istui enoni. Vastaanotto oli mitä lämpimin. Me halasimme, ja juttelimme kaikenlaista, vaikka eno ei paljoa pysty enää puhumaan. Mutta olin äärettömän onnellinen, kun sain vihdoin tavata enoni.

Sain tavata myös hänen tyttärensä, siis minun serkkuni, jota en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt ehkä edes tiennyt hänen olemassaolostaan. Kävin enon vaimon kanssa serkkuni luona, ja sielläkin minut otettiin lämpimästi vastaan.

Olen todella kiitollinen, että löysin nämä lähisukulaiseni. Ainoa ikävä puoli asiassa on se, ettei äitini enää ole elossa. Olisi ollut hienoa, jos hänkin olisi päässyt näitä lähiomaisiaan tapaamaan.

Jatkossa aion pitää yhteyttä enooni ja hänen perheeseensä. Hehän ovat ainoat äitini puolelta olevat sukulaiseni. Olen mennyt jopa ruotsinkielen kurssille. Tarkoituksenani on palauttaa lapsuuteni kieli ruotsi taas puhekuntoon, sillä eno on ruotsinkielinen, kuten oli äitinikin.