Kirjailija Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -teoksesta on noussut kohu Ruotsissa.
Myös MTV Lifestyle kertoi vuonna 2017 käyttäytymistieteilijä, luennoitsija ja kirjailija Thomas Eriksonin teoksesta Idiootit ympärilläni. Erikson listasi kirjassaan neljä erilaista, värikoodattua persoonatyyppiä ja kertoi, miten ne sopivat yhteen esimerkiksi työpaikalla.
Nyt teos on joutunut kritiikin kohteeksi kotimaassaan Ruotsissa. Kritisoijien mukaan teos "ei kestä tieteellistä tarkastelua".
Aiheeseen tarttui Suomessakin esimerkiksi Helsingin Sanomat.
"Eriksonilta vaikuttaa puuttuvan perustason tieto psykologiasta"
Lisensoitu psykologi ja psykoterapeutti Dan Katz selitti Medium-lehden haastattelussa, että Idioottien ympäröimänä -kirjaa voidaan pitää yhtenä "viime vuosikymmenten suurimmista pseudotieteen skandaaleista".
Katzin mukaan Eriksonin huippusuosittu teos seuraajineen on muuttanut tavan keskustella psykologiasta, ja miehen voidaan nähdä vaikuttaneen suuresti kiinnostukseen psykologiaa kohtaan. Eriksonin tausta ei kuitenkaan ole tieteellinen.
– Valitettavasti teoria kirjan ja sen useiden jatko-osien taustalla ei ole mitään muuta kuin pseudotieteellistä höpöä. Lisäksi Eriksonilta vaikuttaa puuttuvan perustason tieto psykologiasta ja käyttäytymistieteestä, Katz sanoo.
Katz huomauttaa, ettei persoonallisuus ole ihmisestä erillinen asia, joka panee ihmisen tekemään asioita tai toimii tekosyynä tämän tekemisille.


