Love Island -villan erikoisin pari tuskailee tunteidensa kanssa: "Samalla se tuntuu ihan helvetin väärältä"

Love Island Suomen Aku ja Janita pohtivat edelleen välejään. 

Love Island Suomi -ohjelmassa nähtiin yllättävä hetki aiemmin tällä viikolla, kun viime viikolla saarelta pudonnut Janita saapui takaisin villaan katsojien äänestämänä. Nainen otettiin vastaan suurella ilolla ja varsinkin Aku kertoi olevansa erittäin mielissään Janitan paluusta. 

Aku ja Janita ovatkin väläytelleet yhdessä ajatusta siitä, voisiko heillä olla kuitenkin yhteinen, romanttinen tulevaisuus. Kumpikin osapuoli on pohtinut asiaa yhdessä sekä tahoillaan kuluneen viikon aikana rakkauden villassa. 

Aku pohti asiaa Liisan kanssa ja koitti analysoida tilannetta tälle. 

– Se on helvetin hyvä, että me ollaan molemmat tosi samalla aaltopituudella. Esimerkiksi läheisyys meillä, että joo se samalla tuntuu hyvältä olla toisen lähellä, mutta samalla se tuntuu jotenkin ihan helvetin väärältä, Aku miettii. 

Janita kertoo puolestaan Akun olevan tällä hetkellä saaren miehistä ainut, kenen kanssa nainen voi kuvitella vievänsä mitään suhteen tapaista eteenpäin. 

– Saa nyt nähdä, päästäänkö sieltä friendzonelta koskaan pois vai jäädäänkö sinne. Sen näyttää vain aika, Janita toteaa. 

Aku puolestaan kertoo olevansa helpottunut siitä, että painostus asiaan liittyen on loppunut muiden miesten osalta. Hän kertoo saaneensa muun muassa paljon erilaisia vinkkejä ja neuvoja Tommylta, joka on yrittänyt työntää miestä eteenpäin asiassa. 

– Ihan kuin mä olisin joku vässykkä, joka olisi ensimmäistä kertaa naisen kanssa, Aku tilittää.

– Kyse ei ole siitä, vaan siitä että mä en halua tehdä sitä. Koska musta ei tunnu siltä. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat