Lonkkaleikkauksesta toipuva Mikko Jänkälä: Tavoitteena Ruskamaratonin voitto
Mikko Jänkälä juoksi ensimmäisen maratoninsa toukokuussa 2007. Jänkälä lähti hetken mielijohteesta kokeilemaan, onnistuisiko kokonaisen maratonin juoksu ylipäätään, sillä hänen varsinainen tavoitteensa oli osallistua vasta saman vuoden syyskuussa Levillä järjestettävälle Ruskamaratonille. Onnistuihan se, Jänkälä sijoittui omassa sarjassaan toiseksi ajalla 3:39.
Kesällä 2006 juoksemisesta innostunut Mikko Jänkälä ei malttanut ensimmäisen maratoninsa jälkeen pysähtyä lainkaan. Ennen syyskuista tavoitettaan hän ehti juosta kokonaiset seitsemän täyspitkää maratonia, joiden lisäksi yhden, joka jäi jalkavaivojen takia kesken. Hieno suoritus mieheltä, joka vielä puolitoistavuotta taaksepäin oli liian huonossa kunnossa tanssimaan jenkkaa.
Jänkälän ensimmäinen juoksulenkki vuosikausiin kesti alkuperäisen tavoitteen mukaan kymmenen minuuttia. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut hassummalta, joten mies otti tavakseen juosta joka päivä.
– En koskaan juossut varsinaisesti lenkkiä vaan aina suoraan eteenpäin ja samaa reittiä takaisin. Tavoite oli, että joka päivä piti päästä vähän pidemmälle, Jänkälä selostaa.
60-vuotislahjaksi maraton
Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen juoksu sujui jo niin mallikkaasti, että Jänkälä alkoi pohtia, josko hän jonakin päivänä pystyisi juoksemaan kokonaisen maratonin.
– 60-vuotissyntymäpäiväni oli tulossa seuraavana syksynä, ja otin tavoitteekseni antaa itselleni lahjaksi lähelle syntymäpäivääni osuvan Ruskamaratonin.
Jänkälä harjoitteli vuoden ympäri kelissä kuin kelissä. Ainoastaan kova, yli 20 asteen pakkanen, tai paksussa jäässä olevat tiet saivat innostuneen juoksijan jättämään harjoituksen väliin. Maratonkuntoon hän pääsikin jo paljon aikaisemmin kuin oli kuvitellut.
– Juoksinkin ensimmäisen maratonin jo toukokuussa, vajaan vuoden harjoittelun jälkeen, hän kertoo.
Nivelrikko pakotti pysähtymään
Keväällä 2008 jo aikaisemminkin oireillut vasen jalka teki lopullisen tenän.
– Sain oikeaan jalkaani ruusun, jonka takia jouduin pitämään viikon tauon juoksemisesta. Kun seuraavan kerran yritin juosta, vasen jalkani meni täysin juntturaan, Jänkälä kertoo.
Jänkälän lääkäri ei keksinyt, mistä kipu ja jumi johtuivat, mutta antoi miehelle kipupiikin, jonka turvin hän pystyisi jatkamaan harjoittelua.
– Kävin sen jälkeen kokeilumielessä juoksemassa puolimaratonin, mutta koko matka oli yhtä kipua ja tuskaa, Jänkälä muistelee.
Vasta seuraavan vuoden maaliskuussa kivuille löytyi syy; Jänkälän lonkasta löytyi nivelrikko.
– Jouduin odottamaan tekonivelleikkausta 9 kuukautta, ja loppuvaiheessa en edes pystynyt juuri kävelemään.
Takaisin lenkkipoluille
Jo viikon päästä leikkauksesta Jänkälä käveli kainalosauvojen avulla kymmenen kilometrin lenkin. Kuukauden päästä hän oli luopunut sauvoista kokonaan ja kävi jo tansseissakin. Lääkäri joutui toppuuttelemaan nopeasti toipuvaa tekonivelpotilastaan: Juosta ei missään nimessä saa ainakaan puoleen vuoteen, hän sanoi.
– Suunnittelin kyllä kuuntelevani lääkärin ohjetta, mutta kun olin kävellyt kaksi kuukautta, en jaksanut enää.
Lopulta lääkärikin totesi, että jos juokseminen kerran onnistuu, mikä hän on sitä estämään. Saattaakin olla, että Jänkälästä tulee suomen ensimmäinen lonkan tekonivelleikkauksen läpikäynyt maratonari. Yksi puolimaraton uudella nivelellä on jo takana, mutta päätavoitteena Jänkälällä on jälleen syksyinen Ruskamaratoni.
– Ja tällä kertaa meinaan voittaa sen! Jänkälä uhoaa.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää