Varusmiesten avuliaisuus loskan piinaamalla Turun linja-autoasemalla herätti paljon iloa sosiaalisessa mediassa viikonloppuna.
Sunnuntai-iltana joukko Säkylän varuskunnasta lomilla ollutta Porin prikaatin varusmiestä odotteli paluukyytiä Turun linja-autoasemalla. Runsaasti viime päivinä sataneen lumen vuoksi paikalla oli runsaasti loskaa, joka vaikeutti linja-autojen liikkumista. Varusmiesten avulla yksi linja-auto pääsi liikkeelle.
Varusmiesten apu tallentui Heidi Nikulan valokuvaan, jonka julkaisi esimerkiksi Fölikuljettajat-niminen Twitter-tili.
Ehkä eniten riemua aiheutti kuitenkin Twitter-käyttäjä Tinyphantazman tviitti, jossa hän ryyditti kuvaa tekstillä ”Selviytyjät Turku”. Se keräsikin alle vuorokaudessa yli tuhat tykkäystä ja lähes sata retviittiä.
Fölikuljettajien tilillä kävi jopa Porin prikaati tiedustelemassa, olivatko varusmiehet kenties heidän miehiään.
– Ehdottomasti kuntoisuusloman arvoista toimintaa, Fölikuljettajat vaativat prikaatille.
Alokas Gankhuu Batsuuri Satakunnan Jääkäripataljoonan 2. Jääkärikomppaniasta kertoo, että varusmiehiä tultiin pyytämään apuun, kun linja-auto jäi runsaaseen loskaan kiinni. Hän ei tarkalleen muista, oliko avunpyytäjä auton kuljettaja vai joku sivullinen. Varusmiehet lähtivät kuitenkin joukolla apuun.
– Mentiin sitten auttamaan niitä vähän eteenpäin, hän kertoo.
Joukkovoimalla linja-auto saatiinkin liikkeelle. Samaan syssyyn varusmiehet yrittivät saada toisenkin linja-auton liikkeeseen, mutta se oli niin pahasti jumissa, että sitä ei saatu liikkeelle.
Enempää eivät varusmiehet ehtineet jäädä auttamaan, koska koitti lähdön hetki takaisin Säkylään. Aikataulut ovat asepalveluksessa tiukat.
– Meidän oma bussi lähti ihan hyvin liikenteeseen, ei suurempaa ongelmaa, Batsuuri kertoo.

