Liverpool-legendasta huolestuttava tieto
Liverpoolin ja Skotlannin entinen huippupuolustaja Alan Hansen, 68, on vakavasti sairastunut. Valioliiga-seura kertoi entisen kapteeninsa tilasta kotisivuillaan sunnuntaina.
– Kaikki Liverpool FC:ssä lähettävät ajatuksensa ja tukensa legendaariselle, entiselle kapteenillemme Alan Hansenille, joka on tällä hetkellä sairaalassa vakavasti sairaana, tiedotteessa luki.
Liverpool kertoi myös olevansa yhteydessä Hansenin perheeseen tukeakseen heitä tänä vaikeana aikana.
Hansen pelasi 620 ottelua 14 vuoden aikana Liverpoolin paidassa.
Hän oli avainroolissa 1970- ja 1980-luvun Liverpool-joukkueita, jotka voittivat kahdeksan pääsarjamestaruutta, kolme Euroopan cupia sekä kaksi FA Cupia.
Skotlannin maajoukkuetta Hansen edusti 26 kertaa. Hän lopetti pelaajauransa vuonna 1992, jonka jälkeen hän toimi pitkään BBC:n arvostettuna jalkapalloasiantuntijana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää