Liukkailla perät paukkuvat

Tampereen Veho on jo seitsemänä talvena järjestänyt lähes viikon kestävät liukkaan kelin ajoharjoittelupäivät, jolloin autoilijoilla on ollut mahdollisuus saada asiantuntevaa ajo-opastusta. Lisäksi heille on tarjottu tilaisuus harjoitella ajotaitojaan erilaisissa haastavissa tilanteissa sekä mahdollisuus testata eri automallien ja -merkkien ajo-ominaisuuksia talvisissa olosuhteissa.

Harjoittelu- ja koulutuspäivät on perinteisesti pidetty Nokian Renkaiden Nokialla sijaitsevalla testiradalla. Tilaisuuteen osallistui tänä vuonna toistasataa henkilöä ja paikalla oli myös ilahduttavasti kauniimman sukupuolen edustajia. Ajokalustona oli lukuisia erilaisia autoja henkilöautoista niin maasto- kuin pakettiautoihin. Merkeistä löytyivät Mercedes-Benz, Honda, Mitsubishi, Ford, Citroën, Smart ja Skoda. Olosuhteet olivat tänä vuonna todella arktiset, kuin napajäätiköllä olisi ollut. Mutta toisaalta olosuhteet olivat juuri oivat tällaista tilaisuutta varten.

Tampereen Urheiluautoilijoihin kuuluva Harri Välimäki piti osallistujille noin puolen tunnin luennon ajoturvallisuudesta ja oikeaoppisesta ajamisesta. Luennon jälkeen osallistujien kanssa käytiin radalla ja samalla annettiin vielä opastusta ajotapaan, jolla radan pystyy ajamaan läpi ilman keilojen kaatumisia. Tämän jälkeen jokaisella oli noin kaksi tuntia aikaa harjoitella jää- ja lumipitoa, auton käsittelyä pujotteluradalla, sivuttaispitoa ympyräajossa, maastoajoa sekä jarrutusta kovassa vauhdissa. Sen jälkeen oli uuden ryhmän vuoro astua areenalle. Tällä kaavalla jatkettiin neljän päivän ajan.

Mistä ongelmat ajotaidossa johtuvat?

Välimäki toi luennossaan esille asioita, jotka vaikuttavat ajotaidoissa nykyisin liittyviin ongelmiin. Eräs syistä on Välimäen mukaan se, että mahdollisuudet liukkaan kelin harjoitteluun ovat nykyään hyvin rajalliset. 1980-luvun jälkeen jääratoja on karsittu rankalla kädellä, koska ratoja pidetään tarpeettomina. Lisäksi jääratojen väitetään saastuttavan vesistöjä sekä aiheuttavan meluhaittaa. Kenestäkään ei kuitenkaan tule hyvää kuljettajaa ilman harjoittelua. Olisikin äärimmäisen tärkeää, että harjoittelupaikkoja lisättäisiin karsimisen sijaan. Moinen vähentäisi varmasti kolareiden määrää ja säästäisi myös ihmishenkiä.

Ongelmat aiheutuvat myös kuljettajien asenteista. Tehtyjen tutkimusten perusteella suurin osa suomalaisista pitää itseään keskimääräistä parempana kuljettajana. Liukkaan kelin ajoharjoittelu osoitti erinomaisesti, että varsinaisia rattimiehiä on sittenkin harvassa. Keiloja nimittäin kaatui välillä enemmän kuin keilaradalla. Myös traktori oli tarpeeseen, sillä eräs maastoauto oli pitkällä ojassa, josta se hyvistä maasto-ominaisuuksistaan huolimatta ei päässyt ilman apua pois. Myös pakettiauto juuttui lumeen.

Lisää ongelmia ajotaitoihin aiheuttaa mielestäni hiukan yllätyksellinen seikka, nimittäin autojen turvallisuus. Nykyiset autot ovat erittäin turvallisia, koska niissä on lukkiutumattomat jarrut sekä luisto- ja ajonvakautusjärjestelmät. Tämä on Välimäen mukaan tietysti hyvä asia, mutta samalla se luo illuusion siitä, että autolla voi surutta ajaa suurella nopeudella hankalissakin olosuhteissa. Autot ovat myös erittäin mukavia ja painavia. Tämän johdosta kuljettajan tuntuma tiehen on heikentynyt. Tämä on lopulta johtanut autoilun uusavuttomuuteen. Hyvin usein kuljettajalla ei ole mitään käsitystä siitä, millaisella nopeudella voi turvallisesti ajaa. Usein vauhtia on aivan liikaa. Myös käsitys auton ohjaamisesta erikoistilanteissa saattaa olla täysin väärä.

Nopeuden vaikutus tilanteisiin tuli erittäin hyvin esille jarrutusmatkatestissä. Jarruttaessani 120 kilometrin vauhdista, tuntui siltä, ettei auto pysähdy lainkaan. Liukkaissa olosuhteissa jarrutusmatka on aivan uskomattoman pitkä. Moista ei millään uskoisi, ennen kuin sen henkilökohtaisesti kokee. Kannattaakin muistaa, että nopeuden pudotus neljänneksellä lyhentää jarrutusmatkan puoleen. Myös turvaväli on ehdottomasti syytä pitää. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ajetaan perinteisesti edellä ajavan puskurissa kiinni.

Ajonvakausjärjestelmien puuttuminen tuli mainiosti esille erään miehen kokeiltua omalla vanhahkolla autollaan täysjarrutusta 100 kilometrin vauhdista. Auto teki jarrutuksen jälkeen todella kauniit piruetit, joista Laura Lepistö ja Kiira Korpi olisivat olleet todella ylpeitä. Onneksi tällä kertaa kyseessä oli suljettu rata, sillä maantiellä henkilövahingoilta tuskin olisi säästytty. Yleisen turvallisuuden kannalta olisikin äärettömän tärkeää, että Suomen autokalustoa saataisiin uusittua. Nykyisen autoveron turvin siihen tuskin päästään.

Tämä on niin kivaa ja samalla erittäin hyödyllistä!

Sirpa Leinonen oli tänä vuonna yksi ajoharjoittelupäiville osallistuneista naisista. Sirpa on ehdottomasti sitä mieltä, että talvikelin ajoharjoittelu pitäisi olla kaikille pakollista. Etenkin naiset ajavat talvikeleillä suhteellisen vähän, joten ajoharjoittelu ei Sirpan mukaan todellakaan ole pahasta.

Sirpa on nuoruudessaan opetellut ajamaan autokoulussa autolla, jossa ei ollut mitään nykypäivän hienouksia. Selkäytimessä on hyvin vahva mielikuva siitä, ettei esimerkiksi lukkojarrutusta saa milloinkaan tehdä. ABS-jarruilla varustetussa autossa pitää kuitenkin hätätilanteessa painaa jarrua todella voimakkaasti ja unohtaa aikaisemmat opit höyhenjarrutuksesta. Vastaavasti auton pyrkiessä irtaantumaan luistoon, elektronisen ajonvakauden hallintajärjestelmän omaavassa autossa ratin pitää olla ajosuuntaa kohti. Hallintajärjestelmä kun pyrkii viemään autoa aina keula menosuuntaan. Korjaavaa ohjausliikettä ei siis tule tehdä. Vanhasta tavasta poisoppiminen ei ole kuitenkaan aivan helppoa.

Sirpan mielestä ajoharjoittelu oli todella mukavaa ja opettavaista. Hän aikookin ehdottomasti tulla ensi vuonna uudestaan, mikäli siihen vain on mahdollisuus. Niin ja seuraavalla kerralla hän raahaa miehensäkin mukaan. Mutta mikä sitten oli Sirpan mielestä kaikkein mielenkiintoisin ja mukavin auto? Ehdottomasti Mercedeksen GLK. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

Tyytyväisiä ilmeitä

Harjoituspäivät osoittivat selkeästi sen, että tarvetta tällaisille päiville olisi enemmänkin. Merkille pantavaa oli se, että jokainen osallistuja oli ajon jälkeen hymyssä suin ja innoissaan. Osa henkilöistä ei olisi millään halunnut lähteä pois ja jotkut olisivat halunneet vuokrata rataa yksityisharjoittelua varten.

Teksti: Kari Heusala