Kun joku vähänkin harvinaisempi lintu ilmestyy pääkaupunkiseudulle, se kerää nopeasti ympärilleen suuren joukon lintuharrastajia ja - kuvaajia.
Joulunpyhinä Helsingissä lintuharrastajat parveilivat mustaleppälinnun harvinaisen phoenicuroides-alalajin ympärillä. Tammikuun alkupuolella monien harrastajien huomion on vienyt Helsingin Viikissä viihtynyt lapinpöllö.
– Linnuille on syytä antaa saalistus- ja ruokailurauha. Ei saisi syntyä sellaista tilannetta, että lintu on piiritetty joka puolelta. Etäisyysrajoja on vaikea asettaa, mutta on hyvä pysytellä niin kaukana, ettei vaikuta linnun käyttäytymiseen, ohjeistaa BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.
Södersved muistuttaa, että jos lintu ei saa riittävästi ravintoa, se nälkiintyy nopeasti. Esimerkiksi lapinpöllö tarvitsee selviytyäkseen muutaman myyrän päivässä.
Erityisesti talvella, kun ravintoa on saatava enemmän ja ruokailuaika on lyhyt, linnut voivat helposti nälkiintyä.
Tilanteet ovat välillä kärjistyneet
Laajaa kiinnostusta herättänyt mustaleppälintu löytyi kuolleena tammikuun 9. päivänä. Tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä, mutta lintu oli nälkiintynyt.
Viimeisin havainto Viikin lapinpöllöstä tehtiin perjantaina tammikuun 12. päivänä. Se on joko siirtynyt johonkin muualle tai joutunut saaliiksi.
Tilanteet ovat välillä kärjistyneet erityisesti pääkaupunkiseudulla.
– Täällä on niin paljon kuvaajia ja harrastajia, että häirintä on isompi ongelma kuin muualla maassa. Sellaista viestiä on tänä talvena tullut, että on menty liian lähelle, kertoo Södersved.




