Vihaiset linnut lentävät tällä kertaa vanukaspakkauksiin.
Angry Birds -trendi ei näytä laantumisen merkkejä, sillä markkinoille on jälleen tulossa uusi tuote vihaisten lintujen ystäville. Tällä kertaa yhteistyöhön ovat ryhtyneet Angry Birds sekä välipalabrändi Jacky.
Jacky Makupaloja on myyty Suomessa vuodesta 1974 lähtien ja juhlavuoden kunniaksi pakkauksia koristavat maailman myydyimmän mobiilipelin vihaiset linnut sekä possu. Uudistetut Jacky Makupala -vanukkaat ja Jacky Jugupala -jogurtit ilmestyvät kauppoihin helmikuussa. Pakkausuudistuksen yhteydessä Jacky Makupala maitosuklaavanukas -monipakkaus muuttuu myös vähälaktoosiseksi.
Limuista ja karkeista hittituotteita
Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen elintarviketuote, jossa hyödynnetään menestyvää Angry Birds -brändiä. Viime vuonna muun muassa Paulig toi markkinoille maailman ensimmäiset Angry Birds -kahvit. Sitä ennen kuluttajille on tarjottu muun muassa Olvin Angry Birds -virvoitusjuomaa sekä Fazerin Angry Birds -karkkeja ja -donitseja. Fazerin Angry Birds -karkit rikkoivat markkinoille tullessaan kaikki myyntiodotukset, kun pusseja myytiin ensimmäisen viiden kuukauden aikana jopa 5 miljoonaa kappaletta. Se oli Fazerin kaikkien aikojen myyntiennätys.
Myös Olvin Angry Birds -limuista on muodostunut melkoinen hittituote. Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka kehui Helsingissä järjestetyssä Slush-konferensissa viime vuonna Angry Birds -virvoitusjuomien ylittävän jopa Coca-Colan ja Pepsin myynnin Suomessa. Elintarvikkeiden lisäksi vihaiset linnut seikkailevat muun muassa kosmetiikkatuotteissa.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää