K-ryhmä palauttaa myyntiin menneiden vuosien Pirkka-tuotteita.
Pirkka-tuotesarja täyttää tänä vuonna 40 vuotta, ja sen kunniaksi K-ryhmä tuo takaisin myyntiin brändin tuotteita eri vuosikymmeniltä.
Kauppoihin palaa alkuvuodesta viisi valikoimista aikanaan poistunutta tuotetta, joiden joukossa on virvoitusjuomia ja makeisia.
Kauppoihin helmikuussa palautuvat tuotteet:
- Pirkka First Choice cola sokeriton 0,33l, lanseerattu 1996
- Pirkka First Choice citrus sokeriton 0,33l, lanseerattu 1996
- Pirkka makeissekoitus Pirkkari, lanseerattu 2003
- Pirkka mansikkasuklaa-rae, lanseerattu 2009
- Pirkka kirsikkajuoma 1l, lanseerattu 2013.
– Kyseiset tuotteet valikoituivat siten, että olemme saaneet niiden palauttamisesta myyntiin paljon toiveita vuosien varrella, kertoo Keskon omista merkeistä vastaava johtaja Nina Salmi tiedotteessa.
Tuotteita hieman muutettu
Tuotteet eivät kuitenkaan ole täysin ennallaan. K-ryhmän mukaan niihin on tehty "tämän hetken trendien mukaisia pieniä muutoksia". Virvoitusjuomien kohdalla tämä tarkoittaa sokerittomuutta tai sokerin vähentämistä.

