Ikä vaikuttaa kuntoon, mutta ei määrää sitä. Kysyimme asiantuntijalta, miten ja kuinka paljon terveyttään ylläpitävän pitäisi liikkua. Entä voiko eläkeläinen olla arkiaktiivisuuden ansiosta paremmassa kunnossa kuin ruudun äärellä viihtyvä nuori?
Se, milloin ikä alkaa laskea ihmisen kuntoa tai suorituskykyä, riippuu paljon lähtötilanteesta ja aikaisemmasta harjoittelun määrästä. Jonkinlaisia rajapyykkejä on kuitenkin olemassa.
– Kestävyyssuorituskykyä kuvaava maksimaalinen hapenottokyky lähtee yleensä laskuun 30 ikävuoden jälkeen, jos sitä ei harjoita. Lihasvoimassa puolestaan alkaa merkittävämpi lasku 50 ikävuoden jälkeen. Rajat ovat kuitenkin karkeita ja vaihtelevat yksilöittäin. Kyllä kahdeksankymppisenäkin voi parantaa tuloksiaan, jos lisää liikuntaa, liikuntatieteiden tohtori ja testauspäällikkö Piia Kaikkonen Tampereen urheilulääkäriasemalta sanoo.
Terveyden kannalta on tärkeää harjoittaa sekä kestävyyskuntoa että lihasvoimaa.
– Molemmat liikuntamuodot vaikuttavat parantavasti elimistön sokeriaineenvaihduntaan. Mitä tehokkaammin lihakset pystyvät käyttämään ravinnosta tulevaa sokeria, sitä pienempi on esimerkiksi diabeteksen riski. Molemmat liikuntamuodot parantavat myös sydämen ja keuhkojen toimintaa, laskevat kohonnutta verenpainetta ja parantavat veren rasva-arvoja.
Ikääntyessä lihasvoiman rooli nousee kuitenkin suuremmaksi.
– Pienetkin heikkenemiset siinä tulevat ikääntyneenä merkittävämmiksi ihan päivittäisen elämän kannalta. Esimerkiksi liikkumiskyvyn rajoitusten ja kaatumisten oleellinen ennustava tekijä on alaraajojen huono nopeus- ja maksimivoima. Jos lihasvoima menee kovin heikoksi, jopa tuolilta ylös nousu ja portaiden kävely käy mahdottomaksi.
Arkiaktiivisuus ylläpitää, ei kohota kuntoa
Terveysliikuntasuosituksissa vähimmäismäärä, jolla saavutetaan terveyden kannalta hyödylliset muutokset, olisi kaksi kertaa viikossa lihasvoimaharjoittelua ja lisäksi 2,5 tuntia kohtalaisella teholla tai 75 minuuttia reippaalla teholla suoritettua kestävyysliikuntaa.
