Liikemies Boris Rotenberg ja suomalaispankit ottavat yhteen oikeudessa – miljardööri kertoo, ettei pysty maksamaan laskujaan

Boris Rotenberg haastoi Suomen pankit oikeuteen 2:38
Boris Rotenberg haastoi Suomen pankit oikeuteen.

Helsingin käräjäoikeus alkaa tänään käsitellä valmisteluistunnolla oikeusjuttua, jossa ovat vastakkain Suomen kansalaisen oikeus pankkipalveluihin ja pankkien pelko Yhdysvaltain talouspakotteista. Valmisteluistunnossa käydään esimerkiksi läpi osapuolten kannat ja se, miten riidan käsittelyssä edetään.

Liikemies Boris Rotenberg vaatii, että Helsingin käräjäoikeus velvoittaa Handelsbankenin ottamaan vastaan hänen rahansiirtojaan ja Nordean, OP Yrityspankin ja Danske Bankin välittämään hänen rahaliikennettään.

Yhdysvallat katsoo, että Rotenberg kuuluu Ukrainan kriisin osapuolena olevan Venäjän johdon lähipiiriin ja on asettanut tämän pakotelistalle. Kaikki neljä pankkia pelkäävät, että niiden toiminta voisi vaikeutua merkittävästi, jos ne koskisivat Rotenbergin rahoihin. Pakotteita rikkova ottaa riskin joutumisesta itse pakotteiden kohteeksi.

Vaatii palvelua Suomen kansalaisena

Rotenberg sanoo käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että pankit ovat kieltäytyneet välittämästä tai vastaanottamasta hänen tekemiään rahansiirtoja.

Tämän takia hän ei ole voinut kertomansa mukaan maksaa laskujaan esimerkiksi verottajalle tai sähköyhtiölle. Jos hän yrittää maksaa laskun vaikkapa sähköyhtiölle, jolla on tili Danske Bankissa, rahat eivät mene perille, vaan pankki palauttaa rahat lähettäjälle. Rotenberg on Venäjän ja Suomen kansalainen ja perustelee vaatimusta muun muassa sillä, että hänellä on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti muihin EU-kansalaisiin nähden.

Pankit vetoavat muun muassa EU:n rahanpesusäännöksiin. Pankit toteavat, etteivät ne voi ottaa tulkinnanvaraisista pakotteista johtuvia kohtuuttomia riskejä eivätkä Suomen lait velvoita niitä tarjoamaan pankkipalveluita tai ottamaan vastaan Rotenbergin maksuja. 

Lue myös:

    Uusimmat