MTV3:n urheilukolumnisti Lauri Hollo piti suomalaishiihtäjien suorituksia perjantaina Tour de Skillä hyvinä. Mäkiviikon avauksessa ihmetytti itävaltalaisten suhmurointi.
- Mäkiviikkokin saatiin käyntiin. Koko alkukausi on tuskailtu lumenpuutteen vuoksi, mutta nyt Oberissa pyrytti luonnollisesti yli tarpeen. Avauskierros kulki onnahdellen kohti loppua, mutta kun Gregor Schlierenzauer epäonnistui pahasti, kokoontui jury ja kas kummaa, koko kisa pistettiin uusiksi. Moni muukin kohtalaisen kovan tason kaveri oli töksähtänyt alas verraten aikaisin, mutta vasta itävaltalaistähden epäonnistuminen pisti pelin uusiksi. Päätös herätti heti melkoista puhinaa, Hollo kirjoittaa.
- Mäkihyppy on olosuhdelaji ja joskus näin käy. Tällaisia tilanteita varten on kehitelty tuuli- ja lähtölavakertoimia, mutta nekään eivät näemmä riitä, kun itävaltalaishuippu epäonnistuu. Jos Schlierenzaur olisi onnistunut hypyssään, olisi kilpailun avauskierros hypätty takuuvarmasti loppuun, vaikka kaikki loput olisivat tössähtäneet kumpuun.
- Lopulta kokonaan uudelleen hypätty kilpailu päättyi Itävallan kolmoisvoittoon. Voi miten yllättävää.
