Lewis Hamilton jakoi Merin, 23, taidonnäytteen 20 miljoonalle seuraajalle – suomalainen ällistyi toden teolla: "Hetkinen, näinköhän nyt oikein?"

Kuopiolainen Meri Hyvärinen, 23, teki viikonloppuna sukulaistensa kanssa vapaa-ajan reissua kohti Kuusamoa. Kesken automatkan Hyvärinen havahtui yllätykseen, josta vastasi kuusinkertainen F1-maailmanmestari Lewis Hamilton.

Graafisen suunnittelun opinnoista viime vuonna valmistunut Meri Hyvärinen on ollut pienestä lähtien kiinnostunut urheilun seuraamisesta ja piirtämisestä. Nämä kaksi mielenkiinnon kohdettaan hän on saanut yhdistettyä näyttävällä tavalla. Vuodesta 2018 lähtien Hyvärinen on julkaissut piirtämiään urheilijoiden digitaalisia muotokuvia sosiaalisessa mediassa.

Hyvärinen on tehnyt viime vuoden alusta saakka useita piirroksia myös Valtteri Bottaksesta, joita Mercedeksen suomalaiskuljettaja on julkaissut omalla Instagram-tilillään. Piirrosten kohteina on ollut myös muita nykyisiä ja entisiä F1-kuskeja, Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen, Mika Salo ja Michael Schumacher mukaan lukien, sekä F1-pomoja. 

Piirroksissa on komeillut niin ikään kuninkuusluokan tämän hetken kovin megatähti, uransa seitsemättä maailmanmestaruutta kohti ajava Mercedeksen Lewis Hamilton. Viikonloppuna Hyvärinen julkaisi Hamiltonista piirroksen osana uutta past meets present -sarjaansa, jossa kuopiolainen on sommitellut vierekkäin urheilijan nykyisen kuvan ja hänet lapsuudessa.

Valtteri Bottas oli aiemmin jakanut 1,7 miljoonan seuraajan Instagram-tilillään Hyvärisen hänestä julkaiseman vastaavan past meets present -piirroksen. Hamiltonilla on puolestaan Instagramissa peräti 20 miljoonaa seuraajaa, eikä Hyvärinen olettanut, että brittitähdestä tehty tuore piirros edes päätyisi tämän silmiin saati että Hamilton jakaisi sitä eteenpäin. Mutta niin Hamilton vain laittoi sen valtavan yleisön nähtäväksi Instagramin tarinaosiossaan.

– Olihan tuo kyllä… Olimme juuri ajamassa Kuusamoon, ja puhelin oli sivussa. Avasin näytön ja katsoin, että hetkinen, nyt tulee siihen tahtiin ilmoituksia, että nyt on joku jakanut somessa. Piti katsoa kahdesti, näinköhän nyt oikein – se oli sitten Hamilton, Hyvärinen kuvailee MTV Urheilulle puhelimitse Kuusamosta.

– Vähän ihmetytti, miten tuon kokoinen julkkis edes pystyy näkemään tuollaisen, kun tuntuu, että somessa tulee niin paljon kaikkia merkintöjä, kommentteja ja kaikkea. Tuntui aika isolta jutulta.

F1:stä useilta vuosilta tuttu saksalaiskuski Nico Hülkenbergkin oli aiemmin jakanut Instagramissaan erään Hyvärisen tästä piirtämän kuvan. Hyvärinen kuitenkin korostaa, ettei tee piirroksia urheilijoilta mahdollisesti saatavan huomion takia, vaan piirtäminen on hänen intohimonsa.

– Tietenkin se aina boostaa, kun se, kenestä olet piirroksen tehnyt, huomaa sen. On aina kiva huomata ajankäytön johtaneen siihen, että kohde itsekin tykkää.

Piirtämistä välillä yölläkin

Hyvärinen käyttää urheilijoiden valokuvia mallina piirtäessään. Hänellä on käytössään tietokoneeseen yhteydessä oleva kynä, ja paperina toimii piirtopöytä. Piirrokset syntyvät digitaalisesti Photoshop-ohjelmaan.

– Siihen ei sen enempää tarvitse.

Paitsi taitoa. Hyvärisen piirrokset ihastuttavat kohteiden persoonaa vangitsevilla yksityiskohdilla, vaikka yksityiskohtiin kuopiolainen ei enää käytäkään niin paljon aikaa kuin alkujaan. Tyyli on mukautunut, ja taiteelliselle vapaudelle on aidon näköisissäkin piirroksissa sijansa.

NBA-koripalloilija Lauri Markkasesta helmikuussa 2019 julkistamaansa muotokuvaan – jota Markkanen kommentoi emojien kera – Hyvärinen käytti jopa 20 tuntia. Nykyään piirrokset vievät joitakin tunteja. Kelloa Hyvärinen ei tapaa katsoa, mutta arvioi, että lyhimmilläänkin töihin uppoaa vähintään neljä tuntia.

Hyvärinen saattaa piirtää vaikka yöllä, jos innostuksen puuska valtaa hänen mielensä illan hämärtyessä, kuten usein tekee.

– Tämä on sellaista, että kun tulee inspiraatio, sitten tehdään. Jostakin kuvasta saattaa esimerkiksi tulla idea, jota lähteä kehittämään. Saan inspiraatiota myös vastaavanlaisista tekijöistä, joita seuraan somessa. Ja välillä ne ideat vain putkahtavat yllättäen.

Jos Hyvärinen on jo asettautumassa unille ja mieleen tulee uusi idea, ei hän kuitenkaan yleensä kampea itseään sängystä ylös koneen ääreen.

– Monesti idea iskee juuri nukkumaan mennessä, ja mietin, että kunhan nyt ei yöllä unohtaisi tuota. Pitää pistää se sitten ylös. Idean on hyvä antaa ensin hautua vähän.

Jääkiekosta piirtäminen hankalampaa

Alussa Hyvärinen ei vielä ansainnut töillään rahaa. Piirroksia ja graafisen suunnittelun töitä kevytyrittäjänä tekevä kuopiolainen on kuitenkin sittemmin alkanut saada joitakin kyselyjä tilaustöistä.

– Kun on tuo selkeä tyyli, ihmiset tietävät, mitä sieltä saa, jos tilaa. Mutta hirveitä tienestejä tällä ei ole vielä päässyt tekemään.

Hyvärinen mainitsee tekevänsä töitä parille paikalliselle urheiluseuralle. Suosikkilajinsa jääkiekon ohella hän on päässyt tekemään töitä pesäpallon parissa.

Sosiaalisessa mediassa suurin osa Hyvärisen piirroksista on kuitenkin F1:stä, jota Hyvärinen niin ikään seuraa.

– Jääkiekosta on kiva tehdä piirroksia, mutta se on hankalaa. Kaikilla on varusteet päällä, ja tuntuu, että jääkiekkoilijoista ei saa ammennettua niin laajasti erilaisia ideoita, mihin heidät sijoittaisi.

– Kuskeista minulla on niin paljon eri ideoita, ja heidät on helpompi sijoittaa erilaisiin kuviin.

Suuri itsekriittisyys

Hyvärinen ei nosta mitään yksittäistä piirrostaan selkeäksi suosikikseen, mutta muistelee lämmöllä ensimmäistä Bottas-kuvaansa. Tunturirallia tammikuussa 2019 ajaneella suomalaiskuskilla oli tuolloin karvalakki päässään.

– Tuntuu, että se oli lähtöpiste, vaikka taaksepäin katsoessa miettii, mitä olisi voinut tehdä eri tavalla. Siitä on tultu eteenpäin.

Prosessiin on kuulunut useita luovan työn tekijöitä koetteleva itsekriittisyys. Monta kertaa Hyvärinen on jättänyt urheilijapiirroksensa julkaisematta, kun ei olekaan ollut siihen tyytyväinen, vaikka takana on ollut useita työtunteja.

– Välillä siinä vaiheessa, kun piirroksen saa valmiiksi, miettii, että nyt tämä on hyvä – mutta sitten kun sitä rupeaa julkaisemaan, tuntuu, että ehkä minä en tätä jaakaan. Joskus jakaa ja poistaakin sen vielä.

– Itse näkee virheitä ihan eri tavalla. Ne ovat sellaisia, mitä kukaan muu ei tule huomaamaan, ihan pieniäkin juttuja.

Ei ole tavatonta, että yleisön maku poikkeaa taiteilijan omasta näkemyksestä.

– Toisinaan olen jotain julkaistessa ollut, että tämä on ihan hirveä – en minä halua tätä jakaa. Olen kuitenkin jakanut ja huomannut, että siitä on tullut muiden suosikki.

"Tosi hyvä fiilis tai jännä tunne"

Parhaillaan Hyvärinen suunnittelee jatkoa past meets present -sarjalleen, johon hän muistelee saaneensa idean urheilijoista toisinaan jaetuista nuoruuskuvista. Menneen ja nykyisen puhuttelevasti yhdistävät piirrokset ovat saaneet kiitettävän vastaanoton.

– Kun niitä on jakanut, monet ovat tulleet kommentoimaan, että tästä tuli tosi hyvä fiilis tai jännä tunne, kun sama henkilö on nuorena ja vanhempana. Minulla on myös itselläni ollut sellainen tehdessä. Niistä tulee erilainen fiilis kuin jos tekisi yksittäisen kuvan kuskista normaalisti.

– Vaikka Hamilton: miten menestynyt kuski hän on nykyään, ja kuvassa hän on myös pikkupoikana. Se muutos, mikä siinä on tapahtunut, on kiva saada kuvaan.

Hyvärinen arvelee, että hän ottaa tulevaisuudessa tehtäväkseen piirroksia sellaisistakin lajeista, joista ei ole vielä taidetta luonut.

– Ei voi tietää, mistä inspiraatio tulee. Ei koskaan tiedä, mihin tässä päätyy.

Hyvärinen kuitenkin toivoo, että saa jatkaa graafisen työn tekemistä ja saada siitä elantoa yhä runsaammin pöytään.

– Olisi ehdottomasti kiva elättää itsensä jonain päivänä näillä hommilla kunnolla. On ollut tosi kiva jo huomata, että piirtäminen on ottanut vähän tuulta alleen. Toivon, että se kantaa jatkossa johonkin – ja urheilun parissa mielellään.

Lue myös:

    Uusimmat