Leskeksi jäänyt iäkäs helsinkiläisnainen syyttää poliisikuulusteluissa valelääkäriä väärästä hoidosta, jonka takia hänen miehensä menehtyi vuonna 2011. Syytteen mukaan Esa Laiho tappoi miehen.
Yli viisikymmenvuotinen avioliitto päättyi traagisesti aviomiehen kuolemaan huhtikuussa 2011. Vuonna 1923 syntynyt mies oli lesken mukaan sairastellut jo jonkin aikaa, mutta sairauksista huolimatta pariskunta asui yhdessä kotonaan ja vaimo huolehti miehestään.
Mies meni maaliskuussa 2011 intervallihoitoon helsinkiläiseen hoitokotiin viikon ajaksi, jotta vaimo sai hoitaa omia asioitaan ja levätä. Kotiin palattuaan mies oli mennyt nukkumaan ja herännyt käydäkseen vessassa iltakymmenen jälkeen.
– Kun hän sitten käveli vessaan, kompastui hän mattoon ja kaatui. Kaatuessaan hän löi päänsä lujaa vessan kiviseen lattiaan, niin että pää kimposi lattiasta ylöspäin arviolta 20 senttimetriä, leski kuvailee tapahtunutta poliisikuulustelussa.
Miehen päähän tuli verta vuotava haava.
– Muistan huutaneeni ääneen ja tunteneeni voimattomuuden tuntemuksen tapahtuneen jälkeen.
Mies vietiin hoitoon Marian sairaalaan, josta hänet kotiutettiin muutaman päivän päästä. Mies oli lesken mukaan kotiuttamisen jälkeen väsynyt, muttei valittanut.
– Hän oli ollut rintamalla muun muassa Siiranmäessä ja ne kokemukset olivat asettaneet riman melko korkealle valittaa asioita, leski kertoi.
Valelääkärin hoidettavaksi
Pariskuntaa avustanut kotisairaanhoito oli miehen kaatumisen jälkeen sitä mieltä, että mies tulisi järjestää hoitoon kodin ulkopuolelle. Näin tehtiinkin ja miehelle saatiin hoitopaikka Myllypuron vanhustenkeskukseen, jossa valelääkäriksi paljastunut Esa Laiho työskenteli.
Vaimo kävi vierailemassa usein miehensä luona ja oli huolissaan tämän INR-arvoista, joita oli ohjeistettu seuraamaan sairaalasta kaatumisen jälkeen päästettäessä. Mies sai hoidossa MRS-tartunnan ja hänet siirrettiin toiselle osastolle.
Siirtoa seuraavan päivänä miehen tilaan tuli lesken mukaan dramaattinen muutos ja naista odotti osastovierailulla järkyttävä yllätys.

