Lentoemäntänä 46 kesää – näin purseri kertoo työstään
38 vuotta Finnarilla lentoemäntänä työskennellyt purseri Tuula Virta on ylpeä kesätyöstä alkaneesta urastaan. Hän toivoo, että halpalentoyhtiöiden luomassa paineessakin Finnair pysyisi tasossaan.
Purseri Tuula Virralla on kasassa yli 30 000 lentotuntia ja hän on ollut lentoemännän ammatissa 46 kesää. Kesällä 1969 kesätyöntekijän paikasta alkaneen uransa aikana hän on palvellut miljoonia ihmisiä, muun muassa kaikkia tuon ajan Suomen presidenttejä.
Virta kertoo lentoliikennealan muuttuneen hektisemmäksi ja lentämisen arkipäiväistymisen myötä glamourin varisseen pois. Hän toivoo, että halpalentoyhtiöiden paineessakin Finnair pystyisi pitämään tasonsa korkeana. Virta on aina ollut ylpeä yhtiöstään. Median myllytys Finnairia kohtaan on tuntunut hänestä pahalta.
– Samalla lailla kuin jos omasta perheestä puhutaan pahaa, niin jos omasta yhtiöstä, työpaikasta puhutaan, niin ei se mukavalta tunnu, Virta pohtii Studio55.fi-lähetyksessä.
Virta sanoo, että työntekijät ovat lentokoneessa matkustajia varten ja tiimityöskentely on tärkeää. Virta ajattelee, että matkustajat ovat hänen vieraitaan, joiden viihtyvyys on ensisijaista. Hänen mukaansa iloisuutta ja hyväntuulisuutta ei voi teeskennellä, ilman että se käy raskaaksi. On oltava aito.
– Siellä lentokoneessa aurinko paistaa aina. Siellä on aivan mieletön fiilis. Ohjaamon ja cabinin työskentely on aivan saumaton.
Virta lentää eläkelentonsa marraskuun 22. päivä.
– En usko, että näin pitkiä uria lentoliikenteessä tullaan tekemäänkään. Lentoliikenne on muuttunut niin paljon luonteeltaan. Se on sellainen, että tullaan käväisemään.
Halusiko Tuula Virta aina lentoemännäksi? Mikä on Heinäsirkka? Millaisia terveisiä Virta lähettää työtovereilleen? Katso haastattelu!
Uusimmat
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
21:16
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
Lataa lisää