Lemmikkisikin voi olla "oikea- tai vasenkätinen" – näin tarkistat, kumpaa tassua kissasi suosii

Belfastin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa selvisi, että naaraskissat olivat useammin oikeatassuisia, uroskissat taas vasentassuisia.

Kissat ja koiratkin ovat vasen- tai oikeakätisiä. Belfastin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa selvisi, että kissat suosivat tiettyä tassua tehdessään asioita. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tutkijoiden mukaan kissat suosivat toista tassuaan astuessaan esineiden yli tai esimerkiksi mennessään hiekkalaatikkoonsa. Se, millä kyljellä kissa mieluiten köllöttelee, ei ennustanut tassusuosikkia.

Naaraskissat olivat useammin oikeatassuisia, uroskissat taas vasentassuisia.

Tutkimukseen osallistui vain 44 leikattua kotikissaa, joita tarkkailivat niiden omistajat, joten tutkimuksesta ei voine vetää lopullisia päätöksiä.

Tutkimus julkaistiin Animal Behaviour -lehdessä.

Koirakin voi suosia toista tassuaan

Vuoden 2016 tutkimuksessa koiratkin paljastuivat vasen-, oikea- tai molempitassuisiksi. 73 koiran tutkimuksessa kävi ilmi, että koirista 37 prosenttia käytti molempia tassujaan saadakseen herkkuja ulos aktivointilelusta.

Koirista 34 prosenttia oli vasentassuisia ja 29 prosenttia oikeatassuisia.

Näin testaat, onko lemmikkisi oikea- vai vasenkätinen:

Lemmikin suosikkitassua voi tarkkailla esimerkiksi seuraamalla, mikä tassu edellä kissa menee hiekkalaatikkoonsa tai kurottaa ruokaa. Seurantaa kannattaa tehdä pitkän ajan kuluessa.

***


Lue myös:

    Uusimmat