Leijonat jatkoi voittojen tiellä jääkiekon MM-kisoissa, kun se kaatoi torstain iltaottelussa Italian 3–0. Suomen isona sankarihahmona toimi puolustaja Tony Sund, joka takoi kaksi maalia. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kehui Sundin otteita – hämmästellen samalla sitä, mitä Sundille on tapahtunut seurajoukkuetasolla.
MAINOS
Jääkiekon MM-kisat 15.–31.5.2026
Suomi–Latvia torstaina klo 17.20!
Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla. MTV Katsomossa ottelut maksullisilla tilauksilla. Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla.
Sund vastasi Leijonien 1–0- ja 3–0-maaleista. Molemmissa osumissa Sund esitteli painavaa lämäriään, joka tuotti tulosta.
– Ei kahden maalin ilta ihan jokapäiväistä ole, Sund myhäili.
– Pääasia oli kuitenkin, että voitimme ja saimme kolme pistettä. Se oli se pääjuttu, Sund jatkoi nöyränä.
Sund on kantanut Leijonien peräpäässä isoa vastuuta koko MM-turnauksen ajan.
– Hän pelasi hyvin jo Tshekin EHT-turnauksessa kisojen alla, minkä asioista hän otti paikan lopullisesta joukkueesta. Se, että hän pelaa ylivoimaa ja on siellä toinen pakki Oliwer Kasken lisäksi, kertoo siitä, että hänellä on erittäin iso rooli joukkueessa. Ylivoimapakin paikka on kuitenkin tärkeä ruutu. Hän teki hienot maalit ja hän on tullut hyvin mukaan kisakarkeloihin. Hän on ollut tasakentällisinkin ihan meidän kärkipakkejamme, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo Sundista.

